Loskaa, leikkihetkiä sekä kahviongelmia

Privet!

Taas ollaanki jo perjantaissa. Viikko menny ihan mukavasti. Tiistaina illalla L ja hänen kummitätinsä tekivät meille muille yllätysillallisen. He olivat yhdessä leiponeet vähän kuin blinejä, mutta rahkasta tehtyjä. Kaikki oli laitettu hienosti, leivänpäälliset ja kattaus - kynttilöitä unohtamatta. Oli ihan kiva ylläri tolleen ihan arki-iltana.  


Kuvassa säkkejä, joita noi remppamiehet on kuskannu ylös alas hissillä (toinen hissi tietty ihan likanen). Remontti jatkuu vaan, mutta onneks nyt ollu vähän rauhallisemmin eikä kuulunu kun pientä pauketta. Kyllä tuntu pää jo niin sekaselta siitä metelistä! Ajatus ei kulkenu ollenkaan. En oo koskaan ennen häiriintyny pahasti naapureista tai siitä mitä kuuluu naapurista, joten tää on ihan spesiaalijuttu, sillä en tosiaan ihan pienestä ärsyynny. Tässä pieni ääninäyte, ja tätä sitten se 8 tuntia putkeen...

                                 
Eilen sain vihdoinkin aikaseks ja menin yksinäni kauppakeskukseen Ohotnyj rjadille (Охо́тный ряд) ja ostin pari pipoo ja hanskat. Aloin tässä miettiin, että tuntuu kun koko ajan vaan kirjottaisin tänne mun shoppailureissuista, mutta ehkä se johtuu siitä että oon jatkuvasti kaupoilla... Mutta tietysti samalla kulttuurin tutustumassa! Kuvassa jotain mitä on näiltä reissuilta lähteny mukaan.

                                               
Eilen olin myös tavallisesti odottamassa kun L oli laulu- ja tanssitunnilla. Tanssi päättyi aikasemmin kuin yleensä, joten L kysy saako leikkiä pihalla hetken kaverinsa kanssa. Sanoin, että 5 minuuttia käy, muttei kauempaa kun eilen oli I:n synttärit ja olivat lähdössä sitä juhlistamaan. Kaverin mummu (бабушка, bábuška) pudisteli hymyillen päätänsä, mutta suostui myös. Tää kaveri oli kauheen kiinnostunut musta, ja kyseli L:ltä kaikkee mahollista, että minkä ikänen oon, mistä kotosin ja sanoi, että mulla on hienot saappaat. Hänellä on kuulemma myös lastenhoitaja, mutta 22-vuotias. Venäläiset lapset on muutenkin tosi uteliaita mun suhteen, varsinkin kun kuulevat, että puhutaan suomee ja kyselevät, että mitä kieltä puhutaan. 

Tänään aamulla A näytti mulle runoa, joka 0-2-luokkalaisten täytyy opetella lukemaan. Aika hankala runo, ilmeisesti joku Kanteletar kansanruno. A sanoi mulle (venäjäksi tietty), että L ei oo lukenu sitä vielä ollenkaan ja L sano mulle suomeksi: "iskä sano, että oon lukenu sen jo" mihin sanoin, ettei kyllä sanonu ihan niin ja L mutisi: "miksi sun pitää osata niin hyvin venäjää että ymmärsit..." Ei päässykään niin vaan huijaamaan mua!

Hain L:n taas kolmen aikoihin koululta ja mentiin venäjän tunnille. Ensin opettajaa ei näkynyt missään ja ohimenevä poika sanoi, että kyseinen nainen on vielä puolituntia pitämässä liikunnantuntia. Oltiin jo lähössä muualle odotteleen, kunnes hän tulikin paikalle, joten onneks ei ehitty siirtyyn minnekään. Siinä odotellessa näin siivoojan työssään, ja oli jotenkin niin vanhanaikasta kun hänellä oli moppi ja sellanen ikivanha metalliämpäri työvälineinään. 

Sitten tultiinkin kotiin ja nähtiin ambulanssi tossa lähellä. Luin, että siinä luki detskaja ja ihmettelin asiaa kunnes L selitti, että se on lasten ambulanssi. Mua alko jotenkin hirveesti ahdistaan se ja vieläkin järkyttää jollain tavalla. Sama kun oon nähny pienen hauta-arkun, niin nyt tämä... Pieni ambulanssi, jossa saatto parhaillaan olla lapsi hoidettavana! Niin kamala ajatus. Oon sellanen, etten kestä yhtään edes ajatella lapsen kärsimystä, loukkaantumista saatika kuolemaa. Hyi olkoon. Ei lasten pidä sairastua tai kuolla. Se on vaan niin väärin. 

Tänne kun päästiin niin L halus laittaa mun hiukset ja teki oikein kivan kampauksen! 7-vuotias laittaa hiuksia paremmin ku minä, kyllähän se vähän itsetunnon päälle ottaa. Mutisi vaan, että miks mulla on niin pitkät hiukset ja ihmeellisen tuntuset. Tämän jälkeen hänen kaverinsa tuli käymään ja sitten myöhemmin leikin L:n kanssa sellasilla leluilla, joilla on iso pää joka liikkuu (ilmeisesti nyt joku villitys). Niitäkin L:llä on joku noin 200. Kyllä vaan taas tällanen "aikuinenkin" uppoutu leikin lumoon ja menihän siinä pari tuntia niin että huomannu ollenkaan! Olin kyllä aika kuollu ja nälkänen sitten, mutta ihan mukavaa oli. 

                                    
Lunta on tullu melkein koko ajan, mutta välillä myös vettä niin tuolla on ihana loskakeli. L pääsi naapurin kyydillä kouluun, ite menin vasta kymmeneen kävellen kun ei tarvinnu mennä ekalle tunnille. Onneks nyt sain vihdoin pipon ja hanskat ostettua kun tuuli on niin inhottava, mutta eipä se kauaa ilahduttanu kun nyt koko ajan sukat märkinä. Jee. Moskovassa kuitenkin hoidetaan auraukset sun muut ihan hyvin, eikä talvi ehkä tuu niin suurena yllätyksenä kuin Suomessa tuntuu tulevan joka vuosi. Monille kävelyteille oli jo laitettu suolaa ennen kuin ees lunta oli tullut ja koko ajan tuolla kävellessä näkee miehiä lapioiden kanssa siistimässä teiden reunoja. K kertoi, että kun lunta on kunnolla niin on vähän hölmön näköistä kun kaikki lumet siirretään teiden reunoille, jolloin niistä tietty kohoaa aika korkeat. Lunta kuitenkin viedään kaupungin ulkopuolelle pois tieltä eikä se hidasta joukkoliikennettä.

Mä en tosiaan tiedä, että koska oon tulossa Suomeen. Tai tiedän kyllä, että ennen joulua olis tavote, mutta pian käykin niin että huomaan olevani vielä uutenavuotena täällä. Oon vähän kyselly muilta sinne lähtijöiltä, että onko jo varannu lippuja ja millä aikoo mennä (junalla, lentäen, autolla) ja suurin osa on jo junaliput hommannu, kun ilmeisesti ne melkein loppuunmyydään tässä ennen joulua - ainakin ne edullisemmat. Entäs minä? En ees oo päättäny päivää, koska lähtisin... Toivotaan, että saan liput ja pääsen tuleen! On mulla tällä hetkellä ihan syykin hidastella asian kanssa, kun I sano, että he tulevat ehkä myös koko perhe Suomeen, joten tässä tapauksessa voisin mennä heidän kanssaan, joten oottelen tietoo miten asianlaita on. 

Ja kamala tragedia kun kahvivarastot alkaa loppuun! Okei, juon aika paljon kahvia, mutten läheskään sillä tavalla kun Suomessa, mutta ainakin sen 2 kuppia päivässä. En tiä miten tuun selviään loppuviikot jos tarjolla on vaan tota pikakahvia. On mullakin ongelmat! Nyt ois tietty oivallinen tilaisuus päästä eroon tästä kahviaddiktiosta, mutta no.... Ehkä vaan vähennän ja teetä tilalle. Miten täällä ei oo tajuttu kahvia? Tai kuinka hyvää se on? Hullua.

Kaikki luuli, että vähintään mut raiskataan ja tapetaan täällä, mutta mun suurin huolenaihe on kahvi.. Puhuttiin muutes ensimmäistä kertaa Skypessä isän kanssa tiistaina, ja sano että näytän yllättävän hehkeeltä siihen nähden, että oon ollu Venäjällä 5 viikkoo. Niin, miten sen ottaa!

Mutta jälleen voin toivotella hyvää viikonloppua, Хороших выходных!(Horoshih vyhodnyh!) ♥

Pusuja sekä haleja,
Jul

+ En ookkaan tainnu mainita, että täällä mua sanotaan Juliks, usein lempinimet on täällä nimen alkuosa tai sitten jonkunlainen hellittelymuoto. "Jul! Missä oot?" 

++ Karaokesta pitävät voivat käydä laulamassa venäläisiä kappaleita täältä.  

+++ Mun juttu julkastiin myös Suomi-Venäjä-Seuran Venäjän viemää blogissa.

Porausta, kolinaa, nakutusta sekä pauketta

Здравствуйте! Oon aivan väsyny, kun tullu taas mentyä hieman liian myöhään nukkuun. Mun piti tänään päivällä nukkua parin tunnin päikkärit, mutta se nyt on aika mahdotonta kun tuolla yläkerrassa remontti meneillään. Se on nyt kestäny vissiin pari kuukautta, ja välillä työt jatkuu iltaanki asti. Tänään on kuulunu koko päivän järkyttävä pauke, kolina, porausääni ja niin edelleen. Trrrrrrrrrr, trrrrrrrr, trrrrrrr, tum, tum, tum, kolin kolin, nak, nak, nak. Alko jo päätä särkeen, eikä edes musiikinkuuntelu kuulokkeilla auttanu. Noh, ajatellaan asiaa positiivisesti: ainakaan en nukkunu joten olin myöskin ajoissa hakemassa L:ää koululta.

Täällä tuntuu ihan koko ajan olevan korjaustöitä jossakin. Perjantai-iltana siinä noin yhen aikaan tossa pihassakin korjattiin noita katulamppuja nosturin kanssa, pari viikkoo korjattu tollasta hökkeliä mikä on pihassa, monet tiet kaivettu auki, Kremlilläkin seiniä paikkailtiin, Metropoliksen lähellä nähtiin kun köysillä nostettiin valtavaa ikkunalasia korkeen rakennuksen ylös (siitäkö ois rysähtäny alas...) ja vaikka mitä. En tiä johtuuko se sitten siitä, että paikat rakennetaan huonommin, jollon korjaustarve lisääntyy vai onko nyt vaan alettu kiinnittää huomiota paikkojen kuntoon. Työmiehiä on paljon, eikä työturvallisuus oo mitenkää päälimmäisenä kenenkää mielessä.

Eilinen meni ihan tavallisesti, koulun jälkeen oli kitara-, piirustus- ja tanssitunti. L maalas mulle tosi hienon maisemakuvan piirustustunnilla! Kyllä huomaa, että tytöllä on kehittyny jonkun verran toi taiteellisuus ja osaa jo katsoo, mikä näyttää hyvältä. 

                       
Netti olikin illalla toimimatta välillä ollenkaan, välillä puolestaan toimi hyvin heikosti. Nyt on toiminu ihan hyvin kun tuli ilmeisesti eri yhteys, en enää kyllä yhtään tiiä kun menny jo niin sekasin näitten nettijuttujen kanssa. 

Tänään olin tunnin koululla ja oli vaan pianotunti, joten tosi lyhyt päivä. Täällä on edelleen kylässä L:n kummitäti ja I:n ystävä Suomesta, ja nyt tämä ystävä teki jonkulaisen harjoituksen L:n kanssa, jonka pitäis ilmeisesti jotenkin rauhottaa tätä tai saada tottelemaan paremmin tms, en oo täysin varma kun en ihan ymmärtäny. 

Oon huomannu, että mun venäjän kieli on lähteny sillä tavalla kehittyyn, sillä ymmärrän jo paljon enemmän kuulemastani. Esimerkiks tänään kun ootin L:ää kun se oli pianotunnilla, ja lueskelin kirjaa siinä odotustilassa, niin siihen paikalle tuli sellanen ns. yleismies. Hän kysyi multa, että mitkä niistä penkeistä on rikki ja puhu myös samalla ittekseen siinä ja tutki niitä penkkejä. Ymmärsin lähes kaiken mitä hän jutteli, vaikka puhe olikin sellasta epäselvää, mistä en yleensä ymmärrä yhtään mitään. Nyt ongelmana onkin se, että mun täytys alkaa itte puhuun paljon enemmän venäjää, että ääntäminen ja tällasetkin lähtis kehittyyn. Mutta onneks on vielä aikaa!

 

                                                                                                                                                                                                                           

Niin ja oon tässä pitkään ihmetelly kun koko ajan joka paikassa missä oon on SULKIA! Housuissa, paidoissa, lattialla, tuoleilla... Ensin en kiinnittäny asiaan sen enempää ja aattelin vaan, että jahas sulka. Kuitenkin tossa yks päivä L sano mulle, että "Julia, miks sun paidassa on sulkia?" Vastasin, että oon itekin pohtinu samaa ja en tiiä yhtään mistä niitä tulee, mihin L sano järkyttyneenä: "Ne tulee susta!" Alko naurattaan ja sanoin, että "joo, ja joku päivä ku herään ni musta on muuttunu lintu ja lennän pois", ja L katto mua suu auki. En tiä menikö juttu vähän yli hilseen! (Mistä muuten noin typerä sanonta, tarkottaako se että juttu ei "pysy päässä" tai jää sinne, joten menee pois tai en tiiä.) 

Eilen huomasin, että mun oikoreitti koululle ei ehkä ookkaan se kaikkein paras valinta. Se siis oikasee sellasen pikkukaupan takaa, ja oon aina menny ihan ilosesti sieltä sen pahemmin mitään kattelematta ja eilen tajusin, että siellä näky "muutama" epämääräsen näkönen ruisku maassa. Joten se siitä reitistä. 

Koulusta yksin tullessani tänään pelästyin ihan kuollakseni yhtä koiraa! Liikenteen jälkeen oon eniten täällä pelänny koiria... Toi oli omistajansa kanssa, sellanen 2 kertaa mun kokonen koira ja vihasen olonen. Kun tulin niitten kohalle niin se koira oikein hyppäs ja olin aivan varma että lähtee kädestä pala sen mukana, mut omistaja veti sen sitten nopeesti pois. Mä vaan en tykkää yhtään tollasista valtavista koirista, ei niistä tiiä. Toinen kerta on täällä ollu kun ihan vapaana juoksi vielä tota tän päivästä isompi koira ja piti ihmeellistä ääntä ja mietin vaan, että mitä mä voisin tehä jos se hyökkäis - en mitään. Joo no ei kai ne kesykoirat mihkää muuten vaan hyökkää, mutta mieluummin pysyn kaukana...

    
 
Oon kirjottanu täällä suomalaisten asenteista ja ennakkoluuloista venäläisiä kohtaan, mutta mitä venäläiset ajattelevat meistä ja Suomesta? Yleisesti mulle on tullu sellanen kuva, että Suomea maana arvostetaan tosi paljon. Ajatellaan, että siellä on asiat hyvin, on puhdasta ja tuotteet laadukkaita. Venäläiset mieluummin maksavat enemmän esimerkiksi vaatteista, jos merkit ovat suomalaisia. Suomi nähdään kivana kohteena matkustaa, ja erityisesti siellä houkuttaa laskettelun, hiihdon ja muiden talvilajien harrastaminen. Myös isäntäperheeni käy Suomessa laskettelemassa talvisin. 

Toisaalta venäläiset näkevät suomalaiset ehkä hieman juntteina sekä sellasina, ettei niin välitetä miltä näytetään. Ei täällä näy katukuvassa mitään tuulipukukansaa todellakaan vaan ulkonäkö - etenkin naisilla - on erittäin tärkeetä, mikä näkyy jo lapsilla. En vois kuvitella millään, että I laittais ulos päällensä jotkut lököhousut tai edes "tylsät" vaatteet, kuten jotkut tavalliset farkut, yksivärisen paidan ja matalapohjaiset kengät. Täällä itelläkin välillä niin junttimainen olo kun tuolla kulkee, mutta ite kyllä tykkäisin pukeutua enemmänkin, mikä taas Suomessa herättää ihmetystä jos laittautuu ihan arkena. 

Suomi nähdään tosi turvallisena ja rauhallisena maana, ja moni täältä sen vuoks siellä käykin mielellään ja myös muuttaa sinne. 




Mutta, eiköhän tässä ollu kaikki tänään.

Ps. Sataa lunta!

Shoppailua Metropoliksessa, hassuja sattumuksia sekä guljailua Gorkin puistossa

Moi! Nyt onkin ollu paljon tekemistä viikonloppuna. Perjantaina illalla tänne tuli kyläilemään I:n ystävä Suomesta, ja ite lähdin ulos. Lähteminen meni aika myöhäseks, sillä pelasin vielä L:n kanssa - olin matkalla vasta yheksän jälkeen. L oli niin ihana kun tuli ihmetteleen mun laittautumista, ja sano: "Julia, miks sä meikkaat kun oot kaunis ilman meikkiäkin". Vooi.

                                                         
Tällä kertaa kävelin yksin metroasemalle, ja sovittiin U:n kanssa (U on siis tämä suomalainen poika), että nähdään Park kultury (Парк Культуры) -nimisellä asemalla, mistä ei oo pitkä matka kävellä Arbatille. Päätin, että osaan yksin mennä sinne metrolla. Istuskelin sitten siellä melko täydessä metrossa, ja ajattelin ihan omiani ja yhtäkkiä aloin pohtiin, että meniköhän mun pysäkki ohi jo. Oltiin juuri jollain asemalla, eikä missään lukenu sen nimee ja mulla oli muutama sekunti aikaa miettiä jäänkö kyydistä vai jatkanko vielä odottaen sitä park kulturya. Päätin hypätä pois, sillä jos se olis ollu liian aikanen asema, niin olisin vaan oottanu seuraavaa metroo ja jatkanu eteenpäin. Sillä yhellä matkallahan saa mennä metroilla vaikka koko päivän kun ei poistu sieltä alueelta. Kuitenkin se oli oikee, ja näin U:n etuovilla, että onneks luotin vaistooni.

Nähtiin U:n kaverit eräässä baarissa, jossa lähes kaikki polttivat vesipiippua ja tietenkin tupakkia, ja oli kyllä aika sankka savu siellä sisällä. En kuitenkaan tilannu mitään, kun muut halus vaihtaa paikkaa. Tää toinen paikka oli siinä ihan lähellä, sellanen kans pubityylinen ja vesipiippuja näky pöydissä. Ite en oo koskaan kokeillu polttaa vesipiippua, enkä kokeillu nytkään. Tilattiin kaikille kaljat ja jälleen kippisteltiin. Mukana oli myös toinen tyttö mun lisäks ja sitten viis poikaa. 

Lähin takasin jo kahdentoista aikoihin, kun U:n piti mennä kotio ja en itekään viittiny kauheen myöhään olla kun täällä oli perhe paikalla. Siinä sitten juteltiin matkalla, eikä kuunneltu ollenkaan niitä kuulutuksia, niin menin yhen aseman ohi universitetistä, joka on mulla lähinnä. Onneks ei ollu mikään ongelma, jäin vaan seuraavalla ja palasin yhden takasinpäin. Kello oli jo melkein 1 yöllä, joten vähän pelotti yksin kävellä se matka asunnolle, mutta ei tapahtunut mitään kauheeta. Ainoo oli kun sain lähes sydänkohtauksen kun olin ylittämässä suojatietä ja yhtäkkiä alko kuuluun kauhee "iiiluuuiilluuilluu" ja joku auto teki U-käännöksen just sinne missä olin ja ehin juokseen alta pois. Laitto siis ilmeisesti jonkunlaisen varotusäänen, että tajusin väistyä kun kyseessä ei kyllä ollu mikään hälytysajoneuvo. 

Lauantaina perhe lähti omakotitaloonsa, mutten menny mukaan kun oltiin sovittu J:n kanssa, että mennään shoppaileen kun on paremmin aikaa. Sovittiin, että tavataan kauppakeskuksessa, joka sijaitsee Ohotnyj rjadilla (охотный ряд). J odotti mua poistumisporttien luona, mutta onnistuin tuleen väärää reittiä ulos. Onneks kuitenkin oli tutun näköstä, ja osasin mennä ulkokautta sinne keskukseen ja J löysi mut. Siitä käveltiin toiselle metroasemalle ja mentiin jälleen mulle uuteen kauppakeskukseen Metropolikseen, minne on vähän pidempi matkakin eli noin tunnin verran.

                                                                             
Metro oli tosi täynnä, eikä päästy J:n kanssa vierekkäin istuun (mutta tuuri kuitenkin että ylipäänsä päästiin istuun) ja mentiin vastakkaisille paikoille. Jossain kohtaa siihen mun viereen tuli seisoon joku n. 30-vuotias mies, ja en ensin reagoinu siihen mitenkään. Se puhu venäjää mun vieressä istuvalle naiselle, ja katto mua siinä keskustelun ohella, joten aloin kuunteleen mistä se höpöttää. Siinä hetken kuunneltuani tajusin, että mies yritti, että nainen olis vaihtanu paikkaa, että hän olis päässy mun viereen istuun. Alko sitten myös mulle jutteleen ja puhu pitkään siinä enkä kuullu puoliakaan sen puheesta kun noi metrot on aika melusia. Koitin olla noteeraamatta sitä ollenkaan, mutta kun se oikein kyykisty siihen viereen ja puhu vaan niin lopulta sanoin etten ymmärrä. J nauro mulle toiselta puolelta.

Tän jälkeen mies vaihto englantiin ja kysy mistä oon kotosin. Vastasin olevani Suomesta ja sitten se selitti hyvin huonolla englannin ja venäjän sekotuksella, että voisinko antaa sille mun puhelinnumeron, mistä kieltäydyin ja hän ihmetteli miksei se käy. Sitten kysyi, että onko mun kaverilla sitä numeroo ja en vastannu mitään, joten tyyppi meni puolestaan J:n luokse ja oli kuulemma sanonu, että "te ootte rakastuneita toisiinne"...? Vähän ajan kuluttua palas taas mun luokse ja käski mua kattoon sen kaulukseen, missä sillä oli jonkunlainen pinssimerkki ja selitti jotain, että siihen voi luottaa kun sillä on se merkki ja kuuluu johonkin järjestöön... En kuitenkaan lämmenny asian kuultuani yhtään enempää ja mies onneks jäi seuraavalla asemalla pois. Ihan vaarattoman olonen heppu oli, sillä oli päässään BB-Kaki lasit, jotka se aina välillä nosti ylös kun katto mua. Meitä kyllä nauratti koko juttu, ja J sano että olin ollu niin hauskan näkönen kun se oli puhunu mulle, siis sellanen että voi ei menis pois. Oli ainakin viihdettä kanssamatkustajille.

Metropolis on täydellinen paikka shoppaukseen. Tosi järkevällä tavalla suunniteltu, selkee ja avara. Tietenkin sieltä löyty paljon näitä kalliita liikkeitä, mutta oli joukossa halvempiakin. Oltiin nälkäsiä, joten päätettiin mennä suoraan syömään. Tilasin pitsan (sieni-kinkku, n. 7e) ja oli niin hyvää! Otettiin kans 0,5 litraa valkoviiniä. Paikka on aika suosittu täällä ja kyllä siellä porukkaa olikin. Myös tuolla ihmiset tupakoi ihan pöydissä. Oltiin ihan ähkyssä, mutta pienen levon jälkeen lähdettiin kierteleen kaupoissa.

                                                                                    
Ensin suunnattiin meikkikauppa Riv goshiin (РИВ ГОШ), ja menin ulkopuolelle ootteleen kun J oli jonossa. Ne varashälyttimet kai jotenkin sekos kun ne alko yhtäkkiä piippaan kaikkien kohdalla ja seurasin mitä tapahtuu. Paras oli kun sellanen oikeen hieno nainen tuli sieltä ulos ja ne alko piippaan, minkä jälkeen tietty vartija tuli sen naisen luokse, mistä rouva oikein riemastu. Alko huutaan tuohtuneena, ettei se todellakaan voi olla hänestä ja haukku sen vartijan ihan pystyyn. Mies oli ihan paniikissa ja päästi sen naisen meneen, ja sen jälkeen ei tehny mitään vaikka piippas muillekin asiakkaille. 

Yritin olla ostamatta mitään turhaa, mutta kyllä mukaan lähti pari paitaa ja uus kaulahuivi, sillä rakastan huiveja eikä niitä voi koskaan olla liikaa. Myöhemmin mentiin vielä kahville Starbucksiin, missä myyjä oli alkanu iskeen J:tä, että on täällä kyllä toiset miehet aikamoisia! Tilattiin ihan normaalit cappuccinot, mutta saatiinkin sellaset valtavat. Otettiin myös puoliks juustokakku, mikä olis kyllä ollu aika järkyttävän iso yhelle ihmiselle.

Lähettiin takasin päin joskus yheksän aikoihin kun J halus vielä käydä siellä bisneskeskuksessa, missä oltiin torstaina, ostamassa yhet kengät, jotka oli viime kerralla jättäny ostamatta. Oli aika tiukilla, että ehittiin sillä se kauppakeskus meni jo kymmeneltä kiinni ja oltiin siellä joskus varttia vaille. Onneks kuitenkin kerittiin ja J sai kengät, joten voitiin lähtee tyytyväisinä takasin. Pohdittiin siinä yöelämään lähtemistä, sillä molemmilla oli sellanen pieni menofiilis päällä. Oli vaan niin raskas päivä (shoppailu käy ihan työstä) ja kello oli paljon, että päätettiin ettei jakseta lähtee. 

Musta alko tuntuun, että koko ajan joka puolella tapahtuu kaikenlaista ja tuli sellanen olo, että olisin kulkenu aikasemmin jotenkin silmät kiinni etten oo nähny tai sitten oli vaan erityisen rauhaton ilta. Metron liukuportaissakin pyörty nainen kun menin. No, olin joskus puoli yhentoista aikoihin takasin universitetillä (Университе́т) ja kävin siinä matkan varrella kaupassa. Meen aina kun metroasemalta tuun sen kaupan ohi, ja se on jollain tavalla ollu niin kivan näkönen kun sinne menee sellanen katos, missä roikkuu kaikenlaisia valoja ja se on 24/7 auki, mutten oo ennen jotenkin vaan menny. Nyt menin ja oli varmaan ensimmäinen sekä viimenen kerta kun siellä käyn!

Mun tarkotuksenahan oli hakee rankan päivän päätteeks muutama kalja ja ehkä jotain kivaa syömistä. Kun olin ottanu ne kaljat niin liikkeen vartija tuli sanoon mulle jotain. Käskin häntä toistamaan, mutten ymmärtäny yhtään mitä sillä oli asiaa. Oli jälleen pakko sanoo, etten ymmärrä venäjää, minkä jälkeen mies vaan jatko sen saman lauseen toistamista. Ymmärsin vaan sen, että kyse oli niistä kaljoista, mutten tienny yhtään että mitä. Kassalla ollu miesasiakas tuli apuun ja sano mulle englanniks, että 5 minuuttia. Kysyin häneltä, että voinko siis ostaa näitä vai en, mutta sanoi ettei tiedä. Vartijalla meni jo aikasemmin muhun hermot, ja hän lähti siihen johonkin 5 metrin päähän ja pudisteli ärsyyntyneenä päätään. 

Jostain sieltä liikkeen takaa tuli toinen mies, joka kysyi vartijalta, että mikä täällä on ongelmana, mihin hän vastasi: "englantilaiset...." ja just sillä tavalla "huoh, idiootit..." Seisoin siinä ihan hämilläni niitten kaljojen kanssa ja nappasin vielä sipsipussin ja menin kassalle. Sain ostettua ne ja onneks myyjä oli ystävällinen (aasialainen nainen) ja näytti rannekellostaan 11, ja sanoi "piva stop" ja tajusin, että kaljaa ei saa ostaa kuin yhteentoista asti ja kello oli ollu sitten 5 minuuttia vaille kun vartija mulle sanoi asiasta. Ihan siis järkeenkäypä ja selvä homma, mutta mulle ei tullu pieneen mieleenkään, että täällä olis jotain aikoja jollon alkoholia myydään! Ilmeisesti osassa kaupoissa on tällä tavalla rajotettu myyntiaika, mutta osassa myydäänki ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Hölmö minä vauhdissa, mutta menipähän tää soppa englantilaisten piikkiin...

Lopulta pääsin asunnolle, ja oli kyllä niin ihanaa saada jalat sängylle! Tarviin ehottomasti uudet kengät, ei voi olla normaalia että jalat on niin kipeet joka ilta. Nukkuminen vähän veny kun juttelin Skypessä kaverin kanssa 5 tuntia... Mutta ei se mitään, oli tosi kiva jutella pitkästä aikaa ja yhteyskin oli suhteellisen hyvä.
   
Eilen näin ensimmäistä kertaa K:n, joka on täällä asuva suomalainen tyttö. Tavattiin oktyabrskaya-metroasemalla (Октябрьская), minne osasin mennä hyvin. En vaan osaa vielä oikeen arvioida, että kauanko tarvii varata aikaa joten K joutu vähän odotteleen mua. (Sinänsä tietty ei oo mikään ihme että mua odotellaan...) Suunnattiin Gorkin puistoon kun en oo siellä vielä käyny. Puisto on ihan valtava ja sieltä löyty kyllä tekemistä! Oli iso luistelurata, minne olikin isot jonot, huvipuistolaitteita, ravintoloita, kahviloita... Sisään mentiin isoista porteista, joista soi musiikki kovalla. Heti sisään mentäessä näkyi isoja värikkäitä kaaria, ja olin ihan ällistyny. Aivan uskomaton paikka!

                                                                                                                                                                                                                 
Oltiin hetken aikaa kävelty siellä kun kolme nuorta miestä tuli meidän luokse ja selittivät venäjäksi, että ovat yliopistolta ja tekevät jonkinlaista lyhytelokuvaa ja tarvitsivat siihen apua. Ite sanoin, etten kyllä osaa venäjää kun vähän, ja he koittivat puhua englantia, mikä ei kyllä kauheen hyvin onnistunut, mutta sen verran että ymmärrettiin toisiamme. Yks miehistä otti K:n viereensä ja toinen selitti mulle, että elokuvan aiheena ovat tunteet. Kolmannella miehistä oli kädessään vihko, jossa luki viisi erilaista kohtausta, jotka piti esittää ja kuvata videolle.

Ensin K:n piti muka suuttua pojalle ja lyödä tätä. Toisessa kohtauksessa hänen piti reagoida kun poika sanoi pettäneensä häntä. Kolmannessa K kertoi odottavansa pojan lasta. Neljännessä he sopivat riitansa ja viimeisessä olivat rakastuneita. Kohtaukset tehtiin englanniksi, yksi poika näytteli, toinen kuvasi ja kolmas oli "ohjaaja". Tämän jälkeen he pyysivät K:n yhteystietoja jos niitä tarvitsee myöhemmin. Oli jotenkin tosi hauska tilanne ja tuli niin yllätyksenä! Yks miehistä kysyi, että mistä oon kotoisin ja selitti, että kiersi kesällä Eurooppaa, minkä jälkeen luontevasti jatkoi "joten voitko antaa sun numeron, jotta voin soittaa kun piipahdan Suomeen käymään?" Sanoin, etten anna ja onneks ymmärsi jättää asian siihen. Sitten heidän pitikin lähteä ja halasivat vielä meitä kiitellen ja hyvästelivät.

Päätettiin mennä vielä kahville, joten lähdettiin puistosta pois. Matkalla taas nuori mies pysäytti mut ja otti kainaloonsa, minkä jälkeen huusi kavereilleen, että odottakaa. Hänkin alkoi selittämään yliopistosta, ja sanoin heti etten puhu venäjää, minkä jälkeen hän harmistuneena jatkoi matkaansa. Vähän alettiin miettiin, että mitä ihmettä täällä tapahtuu.

Kahvien jälkeen lähdinkin jo kohti kotia, kun oli vielä L:n läksyt tekemättä ja tänään oli aikainen herätys. Metrossakin tapahtu kun yhdellä asemalla sisään ensin heitettiin känninen vanha mies, ja hänen perässään tuli kaksi poliisia, nainen ja mies. Tää on muuten ollu mulle itelleni vähän yllätys, että täällä on myös naispoliiseja jonkin verran kun jotenkin oletin ettei Venäjällä oo vielä niin tasa-arvosta, että nainenkin voi tehdä ns. miesten töitä. Juoppo puhui epäselvällä äänellä jotain, ja poliiseilla tuntu olevan tosi hauskaa kun nauroivat lähes kaikelle mitä mies suustaan päästi. Olivat kyydissä yhen aseman välin verran ja työnsivät ukon pois seuraavassa ja näin kun nainen alkoi kirjoittaa ilmeisesti sakkolappua. Vähän jäi häiritsemään, että mistä oli kysymys. 

Olin jo poistumassa asemalta kun näin sisääntuloporttien luona tummaihoisen miehen juoksevan kauheeta vauhtia kohti portteja, jolloin ne palkit tietenkin iskeytyivät hänen jalkoihinsa ja alkoi kuulua hälytysääni, että nyt ollaan menossa pummilla. Mies meni kuitenkin sen verran kovaa, että toinen puomeista siirtyi paikaltaan ja jatkoi juoksuaan kohti metroa. Kuulin vielä poliisin pillin vihellyksen, mutten nähnyt mitä sen jälkeen tapahtui. Täällä ollaan kuitenkin sen verran rasistisia, etten usko livistäjän päässeen helpolla. Nähtiin myös J:n kanssa muutama viikko sitten kun eräs venäläinen mies meni maksamatta. Hän katsoi ympärilleen ja yksinkertaisesti vaan loikkasi porttien yli, mikä ei tietenkään päiväsaikaan onnistu. 

Illalla teimme läksyt ja lähetin sähköpostilla kutsuja L:n synttäreille, mitkä ovat ensi kuun alussa. Täällä oli taas mies korjaamassa nettiä, muttei saanut sitä toimimaan ja hän uskoo, että modeemi on rikki. Tänään illalla pitäisi tulla uusi, joten saa nähdä toimiiko sen jälkeen. I jo nauraa tälle netille ja sanoi mulle nauraen, "ei voi sanoa kun suomeksi perkele" ja "kymmenes mies jo katsomassa mutta eivät vaan osaa". Onhan tää jotenkin tosi huvittavaa kun ei sitten millään saada yhtä nettiyhteyttä toimimaan. Ei muuta kun tervetuloa Venäjälle! Onneks on kuitenkin tää hitaampi varanetti.

Oon kyllä ihan kuollu nyt kun ollu koko ajan liikenteessä, mutta on se sen arvosta. Oon tässä pohtinu, että kaikki on menny mulla niin hyvin täällä, siis kaikki metrojutut eikä oo ollu mitään kauheita tilanteita, ettei tää vaan voi mennä näin ja kohta tapahtuu jotain. Kuitenkin oon lähteny Venäjälle ja mua niin paljon peloteltiin ennen lähtöö, ja nyt meen täällä jo ihan muiden mukana. En oo ees vielä eksyny! Vai voiskohan olla niin, ettei tää niin kamala paikka ookkaan?

Oonko sitten muuttunu jollain tavalla täällä olon aikana? Tietenkin sellanen kiire on jollain tavalla tarttunu tai oon huomannu käveleväni nopeeta vaikka olis aikaa kuinka paljon. En myöskään hermostu jos joku asia ei toimi, mutta toisaalta en hermostunu sellasesta Suomessakaan. Myös arvostus asioihin on muuttunu, oman ajan merkitys on kasvanu ja läheisten tärkeys korostunu. Kuitenkin oon silti se sama vanha Julia edelleen, mutta nään asiat vaan vähän eri perspektiivisssä ja jotkut entiset ongelmat on menettäny merkityksensä, toiset taas alkanu häiritseen hirveesti. Tärkein muutos mulle, mikä kyllä jo Suomessakin oli, on oman itteni arvostaminen.


Hyvää viikonalkua! ♥ Loppuun vielä vähän musiikkia "Venäjän Pitbullilta".