Ja juna kulkee vaan...

Moi! Apuaa, tänään lähen kohti Suomee! Jännittää. Ongelmana on tavaroiden määrä, enkä tiä kuinka tuun selviytyyn sinne junaan asti. Hostvanhemmat ei tuu saattaan mua vaan maksavat taksin sinne rautatieasemalle, mutta onneksi luultavasti J tulee auttaan mua. Jos yksin joudun niin aivan turha toivo, että saisin noita raahattua millään... Kaikki on kuitenkin sinänsä hyvässä mallissa, että tavarat on pakattu kutakuinkin ja survottu kiinni.

Mua ei oikeen jännittäny tänne lähtee, tai no jännitys iski vasta junassa, mutta muuten ei aiemmin. Nyt on jo muutaman päivän ollu pieni tärinä päällä, että miten Suomessa. Kaikenlaista draamaa siellä ainakin on ja kaikilla varmasti paljon kerrottavaa - kuten myös mulla. On se vaan outoo palata Nokialle, kun oon jo alkanu pitää tätä mun kotina. 

L on pitkään toivonu korjausteippiä (vai mikä onkaan), no, joka tapauksessa sellasta, jolla voi mustekynän jäljen peittää tms. Hän innostui tällasesta kun oli suomenkielen tukiopetuksessa ja opettaja oli antanut hänen käyttää tällaista. Ennen L:n synttäreitä etin ties kuinka monesta kauppaa, mutta ei löytynyt mistään. Nyt sitten tässä tällä viikolla kävin yhdessä kirjakaupassa ja sieltähän se löytyi. Annoin sen (ja vähän muuta) tänään L:lle ja tuli niin iloseks, että. ☺ 

Viime päivinä L on käyttäyny mua kohtaan todella hyvin, totellu ja ollu kilttinä, tietenkin kun oon lähdössä. Moneen kertaan on halannu mua ja pyytäny etten lähtis. Eilenkin kun katteltiin muumeja, niin ripustautu muhun ja sano että kun mun pitäis olla lähdössä junaan niin hän tekee samanlailla jollon en pääsis lähteen. Hän yritti myös lyödä mun kanssa kättä päälle ja sanoi totisena: "Julia, lupaa, että sä palaat takaisin." Mutta enhän mä voi mitään luvata kun ei oo vieläkään viisumiasia kunnossa... Voi raukkaa, tulee kyllä erityisesti häntä iso ikävä!

Eilen mun piti käydä Voitonpuistossa, jonne pääsee Парк Победы-metroasemalta (park pobedy). Luulin selviäväni ihan ok sinne yksin, kun päiväsaikaan menin, mutta enhän mä sitä puistoo löytäny. Kiertelin siinä muuten ja kävelinkin melkein kaks tuntia, oli kadun nimi tiedossa, mutta ei. Siellä oli isot rakennusmaat kun ilmeisesti sinne rakennetaan uusi metroasema, joten sekin vähän sekoitti. No, kuvista myöhemmin katsoin, etten mä kaukana sieltä ollu, mutta ei voi mitään. Ehkä ensi kerralla. Löysin kuitenkin blogin, jossa on hyvä postaus aiheesta. Puisto tietenkin paljon parempi vierailukohde kesällä kun suihkulähteet ovat toiminnassa yms.

Kävelin siellä sitten vaan johonkin ja pian maisema muuttui aika karuksi, voisin sanoa jopa slummiksi. Seinät olivat täynnä graffiteja, ja joka puolella oli roskaa. Siellä oli oikeastaan niin inhottavaa, etten edes viitsinyt paljoa ottaa kuvia. Tämä on se Moskovan kurja puoli: toisaalla on täyttä mahtipontista loistoa, kun taas toisaalla suurta köyhyyttä. Yllättävää oli kuitenkin, että vastaantulevat ihmiset eivät yksinään näyttäneet mitenkään huono-osaisilta, joten ehkä tämä ei ollut asuinaluetta.

Vähän olin eksyksissä - tai no en tavallaan, sillä tiesin kuitenkin olevani melko lähellä metroasemaa ja olisin viimeistään löytänyt takaisin palaamalla tuloreittiäni. Se vaihtoehto ei silti todellakaan houkutellut, sillä olin kuitenkin jo useamman kilometrin kävellyt ja aivan puhki. Jatkoin siis matkaa vaan eteenpäin, kunnes yllättäen olinkin jo toisella metroasemalla nimeltä Фили (fili). Se poikkesi suuresti kaikista muista asemista, missä oon ollu, sillä se oli ulkona ja rähjäinen, ei mikään taiteellinen kuin nämä muut. 

 

Metroa joutui myös odottamaan melko kauan, kun yleensä odotusaika on vain muutaman minuutin. Porukkaa tuli aina vain lisää ja meitä oli erittäin paljon paikalla kun metro lopulta saapui. Kyllä sinne sitten ängettiinkin ja kunnolla... Nurkassa oli poliisi ja mut työnnettiin ihan siihen kiinni ja liikkumatilaa ei kyllä ollut mihinkään suuntaan ollenkaan. En voinut edes pitää mistään kiinni kun ainoa kaide, johon olisin voinut tukeutua, oli sillä tavalla, että jos olisin siitä napannut niin olisin ollut jo poliisin sylissä... Se matka ei ollut mitenkään mukava. Onneksi suurin osa poistui metrosta kievskajalla, eli välissä oli vain pari asemaa. Kokemus kuitenkin tämäkin. 

Takasin tullessani piti hakea hieman tuliasia (alkoholia), eikä mulla ollut passia kun en sitä kanna mukana. Ajokortti ja passin kopio oli, mutta eivät kelvanneet! Tosi outoa jotenkin. Toisinaan täällä ollaan niin hälläväliä-asenteella noiden ikärajojen suhteen, kun esimerkiks yhdessä kaupassa oli sellanen hymyilevä mummeli kassalla joka vain suu hymyssä sanoi: "Minkä ikäinen olet?" Ja kun vastasin, että 20 niin asia oli ok. Tuolla taas noinkin tiukkaa. 

Mulla unohtu toi kortti, jolla pääsee tänne alueelle, mutta eihän mulla sitä ollutkaan aluks pitkään aikaan joten en uskonut siinä olevan sen kummempaa ongelmaa. Nyt vartija kuitenkin oli tosi tarkkana, kysyi passia (mitä ei edelleenkään ollut) ja mistä maasta oon ja tutki mun ajokorttia pitkään. Sitten vaan luki sieltä suomeksi: "Suomi" ja sen perään venäjäksi sanoi, minkä jälkeen osoitti meidän taloa ja sanoin että kyllä, ja päästi sisään. En tiedä mikä ihme eilen oli, näytinkö mä eilen jotenkin tosi epäilyttävältä vai mitä ihmettä.

Tänään L ei mennyt taas kouluun kun hänellä on kuumetta, joten ollaan oltu vaan päivä täällä asunnolla. Nyt I on ollut L:n kanssa muutaman tunnin pois kun menivät ainakin silmälääkäriin ja ehkä katsomaan L:n kummitätiä sairaalaan. Toivottavasti L:n olo paranee iltaan mennessä, sillä 18:30 alkaa koulun joulujuhla ja heillä on siellä kiva ohjelmanumero. 

Huh, ei enää montaa tuntia!

Pian nähdään. ♥

Pilvenpiirtäjiä sekä balettia Bolshoi-teatterissa

Moi! Olin aamulla matikantunnin koululla, vaikka opiskelu on kyllä jo siinä vaiheessa, ettei mun apua siellä juurikaan tarvis. Tänään huvikseni olin sitten mukana oppilaitten kauppaleikissä, ensin kassantätinä ja sen jälkeen katsoin, että toimivat leikissä kuten pitää. Tollaset 6-8-vuotiaat on kyllä niin ihania kun ottaa kaiken niin tosissaan ja haluaa olla erittäin oikeudenmukaisia. Oli tarkkaa, että leikkirahat meni täysin tasan ja kuinka paljon kukin sai ostaa. Muutenkin katsovat tarkasti, ettei kukaan lunttaisi tunnilla ja näin. Hyvähän se tietenkin vaan on, mutta toisinaan ovat kyllä liiankin oikeudenmukaisia ihan pikkujutuista.

Tulin käymään asunnolla kunnes lähdin jälleen jouluostoksille. Mulla vie aina ihan hirveesti aikaa lahjojen osto, vaikken edes ostais mitään sen kummempia. Nyt jo voiton puolella ollaan, mutta huomenna vielä täytyy mennä...

Vaihteen vuoksi menin Выставочная:lle eli vystavotsnajalle, jossa sijaitsee tämä bisneskeskus, missä aikasemminkin oon käyny. Lähin vahingossa metrosta väärään suuntaan, mutta ei se haitannu mitään kun tarkotuksena oli mennä ulos katsomaan pilvenpiirtäjiä. Tämä on siis se ostoskeskus maan alla, ns. Moscow cityn alla. Löysin hetken hakemisen jälkeen myös sisälle itse ostoskeskukseen. 

Piti hakea L vasta klo 16 koululta, sillä tänään ei ollut mitään harrastuksia erinäisten syiden vuoksi. No, tulin universitetille ihan hyvissä ajoissa ja oli vielä hyvin aikaa kävellä koululle ja olisin ollut siellä vielä ennen neljää. Viisaana ajattelin kokeilla uutta oikoreittiä, mutta eihän se toiminut ollenkaan. En tiä missä kohtaa meni vikaan, mutta lopulta pyörin vaan ympyrää ja oli pakko kysyä ohikulkijalta neuvoa. Neuvoi hyvin, ja löysin koulun heti (olin siinä noin 300 metrin päässä). En tiä miten en sinne löytäny kun kuitenkin ihan kulmilla pyörin. L joutu tän takia ootteleen mua käytävässä jonkun vartin kun IP-kerho oli loppunut...

Mun piti tänään mennä Metropolikseen pyöriin J:n kanssa, kun eilen hostäiti sanoi että he menevät teatteriin ja hän hakee L:n koulusta, joten tällöin mulla olis ollut ihan vapaapäivä. Kuitenkin hostisä voi huonosti eikä pystynyt lähtemään, joten I vaan tokas, että mä lähdenkin mukaan. Eipä tämä mua ollenkaan haitannut, päinvastoin, sillä kyseessä oli balettiesitys Bolshoi-teatterissa (Большой театр), joka on yksi maailman parhaimmista ja suosituimmista teattereista. Tietysti oon kuullu teatterista jo kauan aikaa sitten, ja haaveena oli päästä myös siellä käymään, mutta kun tiedän lippujen olevan niin kalliita, päätin haudata haaveen. Mutta nyt pääsinkin! Harmittaa tietty A:n puolesta tosi paljon.

I ja L laitto ittensä oikeen hienoks, mutta eihän mulla oo täällä mukana mitään juhlamekkoja (no okei, ei mulla oo mukana mekkoja ollenkaan), joten piti tyytyä siisteihin suoriin mustiin housuihin ja vähän hienompaan valkoiseen paitaan. Kaiken lisäks oli niin kiire, etten kerennyt peseen hiuksia, joten jouduin laittaan ne kiinni kun oli niin likaset. Mutta eihän se mitään meinaa kun pääsin!

L:n mielestä oli kuitenkin tosi järkyttävää, että lähdin sen näkösenä ja sanoi: "Julia, et sä voi tollasilla vaatteilla lähteä sinne, etkö sä tajua että siellä on kaikki? Sä et nyt ihan ymmärrä." Näin siis mua neuvoi pukeutumisasioissa 8-vuotias tyttö prinsessamekossaan. Mä koitin selittää, että laittaisin kyllä mekon jos sellanen olis, että näin on mentävä.

Kyllähän siellä teatterilla tuli vähän köyhä-spurgu olo, kun kaikki oli niin hienoissa asuissa, oli iltapukuja ja smokkeja (unohtamatta limusiineja pihassa...) Oikein raha haisi siinä porukassa. Onneks joukossa oli kuitenkin muutama arkisemmissa vaatteissakin, ja nykyään tuolla pukukoodi ei ole niin tiukka, muttei tietenkään missään höntsyissä pääse sisään. 

Esitys oli Coppelia (Коппелия) ja kyseessä balettia, mikä tunnetusti on huipussaan Moskovassa. Siinä oli kolme näytöstä, eli ensimmäinen osa - tauko - toinen - tauko ja viimeinen. Yhteensä koko juttu kesti 2,5 tuntia. Oli erittäin hyvä ja todella taitavia esiintyjiä, ei voi muuta sanoa. Mä en oo mikään baletin tai teatterin asiantuntija, mutta kyllä silti sen verran ymmärrän, että hieno oli. Jotenkin tuntuu, että tollanen teatterissa käyminen on mulle ihan liian hienoo touhua...

Muuten jos Moskovaan tulee turistina, niin tuonne kannattaa ehdottomasti suunnata jos vähänkin baletti/teatteri/ooppera kiinnostaa. Hinnat ovat kovat, mutta on se sen arvoista ja balettia voi seurata venäjää taitamatonkin.

Nyt oon kyllä niin poikki, että...

Hyvää yötä. ♥ (Ylihuomenna lähtö Suomeen!)

Pakkasukko ja jouluostoksia

Privet! Tänään menin koululle vasta 11 kun L sai aamulla naapurilta kyydin ja matikantunti oli vasta sillon. Kun pääsin luokkaan asti niin ihmettelin, että missä kaikki on kun on niin hiljasta niin eikös niillä ollut joulunäytelmäharjoitukset, joten tuntia ei ollut. Opettaja oli unohtanut mainita mulle asiasta, eikä hän muutenkaan tiennyt aikaisemmin, että harjoitus kestää noin kauan. Eipä siinä sitten muuta kuin takaisin.

Pyysin tän viimesen viikon palkan jo nyt kun täytyy vielä ostella joululahjoja, mikä onneks sopi hostvanhemmille hyvin. Lähdin kun aikaa oli kohti ohotnyj rjadin ostoskeskusta, mikä siis sijaitsee Punaisen torin lähellä. Melkein oon nyt kaiken saanut ostettua, mutta vielä joillekin lahjat uupuu... Myös kaverini J tuli vähän mun jälkeen kaupoille, joten yhdessä siinä kierreltiin muutama tunti. Hauska muuten kun pihalla olevassa joulukuusessa oli paketteja koristeena, ja pari niistä muistutti Suomen lippua.

Sain melkein sydänkohtauksen kun kävelin ihan rauhassa Coffee Houseen ja kattelin, että ompas kiva joulupukkinukke, kunnes se hyppäs! Eli ihan oikee ihminen oli kyseessä, huh... Säikähtämisestä muuten tuli mieleen, että Venäjällähän ei kannattaisi huutaa silloin "hui!" sillä sehän tarkoittaa venäjäksi miehen sukupuolielintä (olinpas korrekti). No, oon koittanu tätä itelleni tolkuttaa ja muistutella, mutta ei mee millään jakeluun vaan huutelen täällä koko ajan "hui" kun jotain pelästyn... Mutta joka tapauksessa oli pakko mennä ottaan kuva pakkasukon kanssa!

Joulutunnelmaa

Moi! Tässä vielä videon muodossa tunnelmia lauantailta, jollon siis olin Arbatilla sekä Punaisella torilla. Laatu on tosi huono, mutta saa siitä vähän käsitystä - ehkä. ☺

Kahvittelua suomalaisten kanssa synttäreiden merkeissä

Здравствуй! On ollu kauhee paniikki päällä kun en löytäny puhelintani mistään! Aamulla se mulla oli, kunnes katos kun kouluun lähettiin. Takasin kun tänne pääsin niin etin ihan joka paikasta, muttei vaan ilmestyny mistään ja olin jo aivan varma että ei löydykään. Niin orpo olo heti ilman kännykkää - toisaalta tosi surullista kuinka riippuvainen siitä on. Kuitenkin tunnin etsintöjen jälkeen se löyty mun meikkipeilin alta...

Eilen siis oltiin L:n kanssa sen luokkakaverin synttäreillä. Tän tytön vanhemmat on molemmat suomalaisia, ovat tulleet tänne äidin töiden perässä. Tarjolla oli kaikkee oikein suomalaiseen tyyliin: pizzaa, karjalanpiirakoita munavoin kanssa, mokkapaloja, korvapuusteja sekä tietty kakkua. Ja tietenkin kahvia! Kyllä se suomalainen tapa juhlia tälleen synttäreitä silti eroaa venäläisestä, että meillä on ensin tapana tarjota pikkusuolaista, minkä jälkeen kahvitellaan pullien ja sellasten kanssa. Siellä oli yksi venäläinen nainen, joka puhui tosi hyvää suomea, ja hän ihastui erityisesti mokkapaloihin ja kysyi, että ovatko ne suomalaisia. Mitään erillistä ohjelmanumeroa ei myöskään ollut, kuten L:n juhlissa oli, vaan lapset keskenänsä leikkivät ja puuhasivat.

Jännää oli kun lähes kaikki vanhemmat olivat paikalla, kun eihän näin Suomessa yleensä ole. Täällä kuitenkin tällaset juhlat on oiva tilaisuus viettää aikaa muiden suomalaisten kanssa, joten myös vanhemmat haluavat osallistua. Oli tosi kiva jutella muiden kanssa! On se vaan niin hienoa kuinka tiivis suomalainen yhteisö on täällä.

Kuuntelin siinä myös muutaman isän vitsailua, ja nauratti niiden jutut. Siinä sitten aloin miettiin, että hetkinen nyt tässä on jotain erikoista, kunnes sen tajusin - kuulin pitkästä aikaa suomalaista huumoria! En oo koskaan ennen edes ajatellut sen kummemmin, että eri maissa on myös erilainen huumori, mikä tietenkin on ihan itsestäänselvyys. Suomalaiset esimerkiksi puhuivat illanviettojen järjestämisestä, ja nauroivat mitä laittaa tarjolle, että olisiko makkara ja kalja suomalaiseen tapaan sopiva vaihtoehto tai toisena vaihtoehtona ottaa mukaan tuolta jäävät tarjoilut ja laittaa ne pöytään. Ja muutenkin vitsailtiin kaikelle tuollaiselle, mitä ei Venäjällä kauheasti tehdä, sillä on kunnia järjestää juhlat niin, että tarjottavaa on kaikille eikä asiasta heitetä vitsiä. Venäjällä kyllä nauretaan todella paljon, mutta enemmän hauskoille kommelluksille.

Oli myös kiva kuulla muiden kokemuksia Moskovassa olosta, ja tietenkin sain kuulla useempaankin otteeseen kysymyksen: "Mites oot viihtyny täällä?" Kaikenlaisia hauskoja ongelmia on tullut ihmisillä vastaan, mutta täällä asuvat suhtautuvat näihin lähinnä huumorilla. Jokainen odotti joulua innolla, sillä sinne suurin osa on matkustamassa tällä viikolla.

Juhlien isäntä kertoi myös, että Paleface on esiintynyt pikkukeikalla täällä muutama viikko sitten! Asiasta ei kuitenkaan kauheasti tiedotettu ja hänkin oli kuullut siitä vasta myöhemmin, mutta olis ollu tosi kiva mennä. Tosi outoa mun mielestä, ettei tollaset ajaudu heti kaikkien suomalaisten korviin täällä kun kuitenkin on niin tiivis piiri. Lauantaina oli kans ollut Eläkeläisten keikka, joka oli vähän isompi ja siellä oli paljon suomalaisiakin, kuten myös tämän perheen isä. Kivaa kun kaikkea tollasta järjestetään. 

Mun mielestä oli kiva nähdä noita suomalaisia pareja, kun jotenkin ne kaikki näytti niin onnellisilta yhdessä. Kyllähän toisesta täytyy todella paljon välittää kun on valmis jättämään kotimaansa ja lähtemään puolison töiden perässä muualle.

Aattelin vähän, että miten L tulee siellä toimeen lasten kanssa kun paikalla oli vain yksi tyttö L:n lisäksi, joka osaa venäjää ja L:lle on ollut erittäin vaikeaa leikkiä suomen kielellä muiden lasten kanssa. Alkuunhan se oli munkin kanssa tosi suuri kynnys ja haastavaa, lähinnä hän vain osoitti esineitä ja muutaman sanan sanoi, nykyään kyllä puhuu todella paljon vaikkei sanoja tietäisikään. Sanoin sitten hänelle, että leikkii muiden kanssa suomeksi, että hän kyllä osaa puhua ongelmitta. Luulin kuitenkin ettei näin tapahdu, sillä L ei myöskään koulussa puhu suomenkielisten kanssa juuri mitään vaan kaveeraa lähinnä venäjää osaavien kanssa. 

No, vieraat alkoivat lähteä ja sanoin L:lle, että pitäisikö meidän pikkuhiljaa lähteä niin tyttöpä tokaisi, että haluaa vielä jäädä leikkimään sankarin kanssa! Eli suomeksi! He eivät koulussa ole puhuneet paljon mitään, eivätkä ole tähän mennessä yhdessä paljoakaan olleet, mutta nyt tapahtui jotain ja niin he ilman ongelmia yhdessä touhusivat ja oltiin siellä muiden lähdettyä vielä tunti. He viihtyivät yhdessä jopa niin hyvin, että tämä tyttö on ilmeisesti huomenna tulossa tänne meille kyläilemään. Loistava juttu! Näin se kieli juuri kehittyy kun käyttää sitä kavereiden kanssa, että tietenkin mun kanssa mutta myös samanikäisten seurassa. 

Hostäiti toi meidät juhliin, muttei päässyt hakemaan, joten tulimme metrolla ensimmäistä kertaa yhdessä. Kun astuttiin metroon sisään niin yhdestä penkistä nousi mua muutaman vuoden vanhempi mies, joka huudahti, että neiti ole hyvä istu tähän. No, kiitin ja mentiin istuun, L mun sylissä. Miehellä oli siellä myös kaveri ja nää molemmat tuijotti mua välillä ja hymyili. Koitin vaan olla L:n kanssa ja jatkaa juttua kuin en huomaiskaan asiaa. Sitten kun meidän asema oli tulossa niin noustiin ja se toinen seiso siinä melko lähellä ja heti yritti jutella. En muka kuullut ja rutistin L:n kättä ja juttelin hänen kanssaan. Toinen miehistä sanoi sille toiselle, että jos hekin jäisivät siinä kun mekin, mutteivat onneksi jääneet. Miehet siis lähestyvät täällä hieman eri tavalla kuin Suomessa, missä lähestytään vasta muutaman rohkaisuryypyn jälkeen.

Kello oli jo yhdeksän kun käveltiin universitetilta kotiin, ja jotenkin oli tosi epämääräistä porukkaa liikkeellä. Koitin koko ajan hoputtaa L:ää kun en halunnut sen näkevän, vaikka onhan se nyt ikänsä täällä asunut ja nähnyt vaikka mitä. Vastaan tuli monta humalaista, joista yksi oli sammunut ja nojasi metroaseman ulko-oveen. Tuli myös porukka, joilla oli kauhea tappelu käynnissä ja huusivat ja tönivät toisiaan, jota L jäi ihmettelemään ja mä vaan koitin vetää häntä eteenpäin. Ihan hyvin selvittiin, oon vaan välillä hieman ylisuojeleva ehkä.

Ikävääkin on taas tapahtunut, kun L:n kummitäti kaatui ulkona ja hänen jalkansa murtui kolmesta eri kohtaa. Tänään pitäisi olla leikkaus. Juuri kun hostisän terveysongelmat hieman helpottivat niin nyt tuli tämä. Tällä perheellä on todella epäonnea tällä hetkellä.

Tänään olin tunnin koululla ja nyt kaivoin matkalaukkuni esiin ja kohta alotan pakkauksen. Tällä kertaa ajoissa. Hassua. Kun tänne lähdin, niin pakkasin lähtöä edeltävänä yönä ja nyt jo näinkin aikasin. Kyllähän sekin kertoo jotain. Kotiin on kiva palata. ♥

 

Matrjoshka-nukkeja kaikkialla

Moi! Tänään oon koko päivän pyöriny joka puolella. Tein jo viikolla pyhän päätöksen, että lähden lauantaina - eli tänään - tutkimaan vaikka yksinäni ja niin tein. Lähin tossa varmaan kolmen aikaan kämpiltä käveleen kohti universitettiä ja menin punasta linjaa kunnes jäin asemalla nimeltä Библиоте́ка и́мени Ле́нинa eli Biblioteka Imeni Lenina, mistä pääsin Arbatskaja-asemalle siirtyyn (Арбатская). Suuntana oli Arbat-kävelykatu, mikä melkein jo näkyy kun nousee maan pinnalle (riippuen mitä reittiä tulee). 

Olin juuri päässyt kadun päähän kun joku nuorimies (mun ikänen suurin piirtein) tuli mun luokse ja sanoi: "Privet!" Vastasin tietenkin takasin, mutta olin vaan jatkamassa matkaani eteenpäin, mutta mies tulikin perässä. Ensin koitin olla noteeramatta häntä mitenkään, kun kyseli siinä mitä kuuluu ja mitä oon tekemässä. Sitten lopulta sanoin, etten ymmärrä mitä se puhuu ja etten osaa venäjää. Tietenkin kysyi sen jälkeen, että mistä oon kotosin ja oli tosi vaikuttunut, että ihan Suomesta oon ja kysyi olisiko mahdollista tutustua paremmin. Hän yritti, että olisin antanut mun facebookin tai numeron, mutten suostunu ja lopulta oli pakko paeta Coffee Houseen (Кофе Хауз) kun jatkoi vaan ja huuteli perään, että miksen voi antaa. On se hassua mitä täällä sattuu. 

Toisaalta jäin pohtiin, että olisko sittenkin pitäny antaa vaikka facebook, sillä ei ollut tosiaan mitenkään epäilyttävän olonen tyyppi, vaan näytti ihan tavalliselta opiskelijapojalta. Tällä hetkellä mulla meinaan ei oo täällä yhtään venäläistä kaveria ja olis ihan kiva päästä käyttään kieltä ihan arkijutustelussa. Kyllähän mulla nyt sujuu täällä kaupassa asiointi, lippujen osto ja tien neuvominen, mutta keskustelusta ei tuu oikeen mitään. Eikä mulla oikeastaan oo mitään muitakaan tilaisuuksia tutustua venäläisiin nuoriin, kun liikun lähinnä tuolla suomalaisessa koulussa ja muutenkin suomalaisten kanssa. Hmm...

Ostin Coffee Housesta kahvin ja pizzan - hintaa oli 580 ruplaa eli noin 13 euroa. Täällä monessa paikassa kun tullaan sisälle niin tarjoilija kysyy, että haluatko mennä tupakointipuolelle vai et. No, menin tänne "savuttomalle" alueelle ja kyllä nauratti tämä käsitys savuttomuudesta. Paikka oli ns. jaettu kahtia ja toisella puolella poltettiin ja toisessa ei. Välissä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista seinää tai mitään, tupakoivien pöydissä oli vaan tuhkakupit. Näin ollen mun viereisessä pöydässä poltettiin, olin ihan siinä rajalla, eli siinä alle puolen metrin päässä. Kyllä, täysin savuton alue. Jätin tippiä, täällä tullu ihan tavaks jättää ja kuuluiskin se 5-10 prosenttia olla. 

Poistuin kahvilasta ja kun olin ulos päässyt niin oli taas jokin mies siinä mun luona mandariini kädessä ja selitti jotain hyvin nopeasti ja sen verran ymmärsin, että kysyi haluanko sen mandariinin. Jatkoin vaan matkaa mitään vastaamatta ja aika kauan se tuli perässä sen mandariininsa kanssa. 

Oon nyt pari kertaa aikasemminkin ollut Arbatilla, mutta tää oli eka kerta kun olin ihan vaan kattelemassa siellä ja pakko taas todeta, että huh! Aina vaan ihmettelee, että missä ne kaikki turistit on kun joka paikassa näkee lähinnä venäläisiä, mutta sieltä niitä kyllä löytyy. Turistikrääsää myyviä liikkeitä on kadulla paljon, ja tietenkin jokaisessa niissä on ne täysin samat tuotteet, mutta vähän eri hinnoin ja eri tavoin aseteltuina näytille. Mun tarkotuksena oli nimenomaan ostaa jotain pakollisia venäjätuliaisia, eli näitä matrjoshka-nukkeja (матрёшка) ja muuta vastaavaa, joten sinänsä oli ihan kiva. 

En ees muista tai tiedä monessako tuliaispuodissa kävin, mutta monessa. Tuolta löyty myös näitä inhottavia pakkomyyjiä, mitä on paljon kaikissa maissa turistikohteissa, eli "osta sinä osta halvat hinnat!!" Sama juttu täällä. Parissa liikkeessä siinä oven edessä seisoi tummaihoinen mies huutelemassa, että "tyttö tule tänne, odota paras liike!" ja muuta vastaavaa. Liikkeissä myyjät oli englantia sen verran opetellut, että osasivat kertoa hinnoista ja kysyä mistä olet kotoisin. 

Mä en tykkää sellasesta "osta, katso nyt tätäkin ja näin halvalla sinulle"-myynnistä, joten jos tällasta ilmeni, lähdin ostamatta mitään. Ite haluais ihan rauhassa vaan kattella mitä on tarjolla, niin eikös siinä oo koko ajan myyjä vieressä hönkimässä ja näyttämässä kuinka hyvää, hienoa, käsintehtyä ja halvalla. 

Kaikista paras liike oli eräs, jossa myyjät anto ihan täysin rauhassa kierrellä, kun olivat eka kysyneet tarviitko apua ja sen jälkeen juorusivat tiskin takana. Oli jotenkin niin koominen näky kun olin ainoo asiakas siellä, ja kaupassa oli kolme myyjää ja kaksi niistä oikein röhnötti tuoleillaan ja näpytti kännyköillään nauraen kun yks palveli. Paljon parempi musta kuin se niissä muissa, että jokaista asiakasta seurataan kuin haukka ja huudellaan tarjouksiaan. Kaiken lisäks sain kauheet alennukset tuolla vasta siinä kassalla, vaikka oisin ollu ihan maksamassa niistä sen kalliimman hinnan, mikä luki. 

Kyllä sielläkin sain muutaman tunnin kulutettua, kunnes jatkoin matkaa ja menin metrolla ohotnyj rjadille, sillä Maneesin aukiolla on näin joulun aikaan joulutori. Kuulin, että turistitavara saattais olla siellä vähän halvempaa kuin Arbatilla, joten päätin käydä tutkimassa asiaa ja muutenkin katsomassa miltä Punainen tori ja muut näyttävät kun on joulu tulossa.

Hienoahan siellä oli, ihan käsittämättömän upeasti kaikki laitettu, iloisia ihmisiä paljon liikkeellä ja musiikki soi. Siellä tuli tosi hyvä mieli vaikka olinkin ihan jäässä kovan tuulen takia (ja liian vähäisen vaatetuksen). Paljon oli kyllä turistikrääsää ja myös Punaisella torilla oli tällanen alue, missä erilaisia kojuja oli laitettu pystyyn. Siellä on myös maksullinen luistelurata, johon jonoa olikin ihan hyvän verran. Lapsille oli kaikenlaista puuhaa, mm. karuselli, jouluisia lauluesityksiä ja hahmoja puvuissa. 

Vertailin matrjoshka-nukkeja, hintoja ja minkälaisia niitä on. Lopulta olin nähny niin paljon niitä, että tuntu tursuavan yli ja alko jo pyöryttää ne niiden naamat ja aina mun edessä oli niitä uusia ja uusia vaan. Nään niistä varmasti untakin - kaikenlaisia virneitä ja tuimia katseita... Oon kuitenkin melko kriittinen ja mut tuntevat tietää, että mulla kestää miettiä kaikkia tollasia kauan. Esimerkiks saan tunninkin kaupassa helposti kulutettua siihen, että mietin mitä karkkia ostaisin... No, nyt yritin etsiä täydellistä matrjoshkaa hinnan ja laadun suhteen. Päätin myös, että nyt ne on ostettava, en halua enää kertaakaan miettiä niitä. 

Naurattaa vieläkin yks paita, jossa luki "Vodka - Connecting people". Siinä olis kyllä niin hyvä joululahja jollekin, mutta jäi ostamatta. Oli myös kaikenlaisia pipoja, mitä olis voinu ostaa ja näitä oikein venäläistyylisiä karvahattuja. Ehkä käyn vielä hakemassa jollekin. Tai kaulahuivi, joka oli melkein kun toi mun Lukon fanihuivi, mutta siinä luki Russia. 

Ärsytti myös tää turistimyyjien kysely kun on selvinny etten oo venäläinen. Ensin aina se mistä oot kotosin ja sitten ollaankin "Voi Suomi, no sitten se on sinulle vain sen ja sen verran!" tai muuta tällasta. Paras oli kuitenkin yks keski-ikänen mies, joka ensin siinä arvaili mistä oon, veikkas Italiaa tai Espanjaa, kunnes sanoin, että Suomesta oon niin tokas: "Ahaa, no ei sitten mitään, katsele rauhassa". 

Päätin myös käydä ensimmäistä kertaa katsomassa GUM-tavarataloa. Sehän ei mikään köyhän ostosparatiisi ole tosiaan, mikä näkyi kyllä heti sisään astuessa. Sen tarkotuksena aikasemmin, ei kai nykyään, on ollu viestittää muille kuinka vauraita täällä ollaan. Aivan mahtavan hieno paikka, eikä ollut edes olo että olisin ollu ostoskeskuksessa kun oli niin hienon näköstä. Kalliita merkkiliikkeitä ja rikkaita ihmisiä. Siellä ihmisistä oikein huokui se varallisuus, ja tuli itelle vähän rupusakkiolo niiden turkiksien ja puvuntakkien keskellä. 

Paikkana kuitenkin käymisen arvonen, ei ostoksien tekemisen kannalta vaan muuten. Tänä vuonna GUM juhlii 120-vuotissynttäreitään, mikä kans näkyi siellä koristeluissa. Ihan valtavan iso paikka, ilmeisesti edelleen Moskovan suurin ostoskeskus ja julkisivu on 242 metriä pitkä (näin kertoi ainakin Wikipedia). Siellä oli myös eri vuosikymmenten muodin esittelyä, eli näytettiin mikä oli muodikasta vaikka 20-luvulla tai 60-luvulla. Ihan mielenkiintoista. Oli myös pakko mennä lämmitteleen, joten sekin on syy miks juuri tänään GUMiin menin.

GUMissa kierreltyäni menin vielä joulutorille uudestaan (hullu). Lopulta olin niin jäässä ja väsynyt, että oli pakko lähtee. Menin odottaan metroo ja istahdin sellasen vanhan miehen viereen, kunnes haistoin - mies oli ilmeisesti kussut alleen, oli ainakin sellanen haju. Täällä kuitenkin vartijoita sekä poliiseja riittää, joten ei mennyt kauaakaan kun neljä poliisia jo koputteli miehen olkapäätä ja veivät hänet pois. Eli Moskovan keskeisimmät alueet pidetään "puhtaana" häiriötekijöistä aikas tehokkaasti.

Kämpillä L jo odotteli mua ja ihmetteli missä olin ollut. Jotain hyvää oon saanu taas aikaan, sillä L on täysin innostunu muumeista ja sano, että haluaa ehdottomasti nähdä muutaman muumijakson ennen nukkumaan menoa - ja näin tehtiin. Toisaalta on ollut puhetta, että muumit tuo elinikäisiä traumoja lapsille ja muumipapan piipun tupruttelu k18-kamaa, joten ehkä oonkin ollu ihan hirveä ihminen näyttäessäni vaikutusalttiille lapselle tällasen ohjelman... Ja ikävää jälleen, kun L:n kummitädiltä murtui jalka ja se täytyy leikata. Juuri kun host-isän terveysongelmat helpottivat niin sitten tämä. Järkyttävää.

Huomenna meen L:n kanssa sinne yhden suomalaistytön synttäreille kun tytön isä myös mut pyysi mukaan. Ihan kiva mennä käymään siellä, eihän mun mikään pakko tietenkään olis mutta haluan. 

Mulla on ollu vähän ahdistunu olo taas, en oikein edes oo ollu varma että miks. L:n kanssa sujuu hyvin, mitä nyt välillä vähän kiukuttelee ja muutenkin. Tottakai toi viisumiasia, mikä ei vieläkään oo selvinny, niin ärsyttää, mutta myös se, että mulla ei oo täällä sellasta hyvää ystävää. Toisin sanoen mulla ei oo täällä ketään läheistä. Näin sitä vaan tajuaa oikeesti, kuinka tärkeitä ne ihmiset on mun ympärillä Suomessa. En mä olettanutkaan tänne lähtiessä, että on heti mitään sydänystäviä tai no, en odottanu mitään ja oon positiivisesti yllättyny kuinka paljon nytkin oon tutustunut kivoihin tyyppeihin. Mutta en mä jotenkin osannu oottaa, että se on näin vaikeeta olla kaikista erosta. Luulin, että oon niin vahva ettei yksin oleminen tuota ongelmia, muttei se niin mee. 

Toisaalta tänään kun yksin vaan lähdin liikkeelle, niin tajusin kuinka paljon oon vahvistunu. Kyllä sitä vaan oppii kaikenlaista, oppii oleen yksin ja selviytyyn. Sehän tän kaiken yks tarkotus olikin. Vastaan tulee kaikenlaista vaikeeta, ei elämä liian helppoo oo, joten täytyy olla vahva selvitäkseen. Jos mä selviän tästä niin uskon selviäväni myös tulevaisuudessa. Välillä tuntuu, etten vaan jaksa mutten halua luovuttaa. Tän päivän jälkeen mulle tuli jotenkin tosi tyyni olo asian suhteen, tai no - kaiken suhteen. Tuli sellanen hyvä fiilis kaikesta. Venäjästä, itestäni. 

Puhuttin tässä kans yks päivä M:n kanssa ennakkoluuloista Venäjää kohtaan ja ylipäänsä erilaisuutta kohtaan, ja siitä, että jos aina vaan pelkää niin jää kokematta niin paljon. Mä sanoin, että musta tuntuu että oon liiankin luottavainen täällä ja en pelkää oikeestaan ollenkaan, minkä M sanoi olevan tosi hyvä. Hän sanoi sen tuovan mulle niin paljon kokemuksia ja vahvuutta. Toisaalta puhuttiin myös siitä, että ihmisetkin tunnistaa kyllä sellasen, joka menee kuin ei mitään, eikä sellaista myöskään ryöstetä niin helposti. 

Voittaja oon joka tapauksessa kun toteutin mun vuosien unelman, ja mä oon täällä. Luin yhtä mun 3 vuotta vanhaa galluppia, ja siinä oli kysymys, että missä haluaisin asua muutaman vuoden kuluttua ja olin vastannut: "VENÄJÄLLÄ!<3" 

Ja täällä ollaan. ☺

6 päivää.