Risteilemässä Moskvajoella

Добрый вечер! 

Viikko on monella tapaa lähteny liikkeelle vähän erilaisissa merkeissä kuin yleensä. Sunnuntai meni ihan leppoisasti perheen talolla, katseltiin L:n kanssa muumeja sekä Pieni merenneito 2 ja saunottiin illemmalla. I ja A päätti, että jäädään vielä yhdeks yöks sinne ja aamulla lähettiin ajaan tänne 07.00 ja kouluhan alkaa klo 9. Ei kyllä riittänyt aika ollenkaan! 

Matkahan on joku noin 40 kilometriä, mutta ruuhkien takia siihen meni melkein 2,5 tuntia. Ihan järkyttävää! L nukku autossa onneks jonkun verran, ite olin sellasessa nuokkumistilassa kun pääasiassahan oltiin paikoiltaan. Jätettiin L koululle kun kello oli jo puoli 10 ja tulin hakeen asunnolta koulurepun ja kitaran ja kävelin perästä sinne. Mutta kerrankos sitä kun I:n synttärit ja minkä noille ruuhkille voi. Kätevämmin olis kyllä jo menny pyörällä.

I päätti sitten kun L:n yöunet jäi niin vähäseen, että hän ei mee ollenkaan maanantain harrastuksiin - ihan hyvä juttu. Kyllä me läksyjä yritettiin tehdä, mutta L kiukutteli aika paljon tietenkin väsyneenä.

Tänään aamulla mulla soi herätyskellot ihan normaalin tapaan puol 8 aikaan, ja olin perinteisesti ihan aamukoomassa kun L:n kummitäti T tuli sanoon mulle, että L:llä on korva kipeenä, joten ei mennä kouluun. Olin kuitenkin siinä tilassa, etten ollu ihan varma enää sitten kunnolla herättyäni (kello 12...), että oliko hän edes käynyt sanomassa mulle mitään vai näinkö unta, ja olin aivan varma että oon vaan nukkunu kun olis pitänyt kouluun lähtee etenkin kun täällä ei ollut kuin host-isä paikalla. 

Äkkiä kävin tarkistaan, että onko L:n koulureppu täällä - ja olihan se, joten ihan oikein olin kuullut. Ja kyllähän ne mut herättäis eikä vaan jättäis nukkuun, mutta en oo kaikkein terävimmilläni kun oon just heränny. Muutenkin näin jostain syystä painajaisia koko yön - ihan hirveitä, pari sukulaista kuoli ja oli hautajaisia - ja olin itkeny aika paljonki unissani, sillä myös herättyäni oli naama kyynelissä. Oli taas näitä unia! Hävettää jos oon parkunu täällä koko aamun, ja noi miettiny mikähän Juliaa vaivaa kun itkee tuolla, varmaan koti-ikäväänsä... 

Host-äiti ja L oli ollu juuri lääkärissä ja oli määrätty muutama päivä sairaslomaa. L:llähän oli jo korvatulehdus sillon kuin tulin tänne, mutta nyt kyseessä vaan toinen korva. Lääkärit eivät osaa sanoa mistä se johtuu, että korva on niin kipeä mutta kuumetta ei ole, nyt ottivat verikokeita ja huomenna toivottavasti selviää. Muutenhan täällä määrätään pitkiä sairaslomia, vaikka kyseessä olis vaan pieni flunssa niin saa jo viikon sairasloman. Toisaalta se on tosi hyvä juttu, että ainakin annetaan kunnolla parantua eikä sitten ehkä pahene. 

Tänään ei siis oltu koulussa eikä harrastuksissa. Tekemistä kuitenkin oli kun host-äiti tässä eräs aikaisempi päivä lahjoitti etukäteisjoululahjaksi mulle ja yhdelle koulun opettajalle M:lle risteilyliput! I hoiti varaukset ja vei meidät metroasemalle, jolta meni suora linja Oktjabrskajalle, mikä on se sama asema jossa näin K:n kun mentiin Gorkin puistoon viikko sitten. Ruuhkat oli tuttuun tapaan ihan mukavat, joten olis ollut paljon kätevämpi mennä sinne metrolla, mutta I halusi viedä. Venäläiset eivät ajattele yleensä sitä kätevintä tapaa vaan autoilua pidetään ehdottomasti parhaana vaihtoehtona, vaikka siihen kuluisi kolminkertainen aika verrattuna kävelyyn. Metrot ja muu julkinen liikenne on myös ehkä vähän "rahvaalle".

Risteily lähti Gorkin puistosta ja laiva seilasi pitkin Moskova-jokea. Kysyimme neuvoa eräältä vartijalta, jotta löysimme oikeaan paikkaan kiireessä, joka ei ensin osannut sanoa joten soitti radiopuhelimella jollekin neuvoa. Tässä taas huomataan venäläinen halu auttaa. Löydettin laiva lumisateessa ja naurettiin, että on kyllä mahtava risteilykeli. Alettiin katteleen, että oikee on laiva, mutta siellä ei ollut ketään meidän lisäks ja pohdittiin jo, että mennäänkö me sinne kahdestaan ja lähtisköhän ne ylipäänsä vain meitä varten. 

Mentiin sisäänkäynnille, missä oli kaksi miestä vastaanottamassa meitä. Toinen pitkään selitti, että laiva ei lähde kun meitä on vain kaksi ja käski mennä vaihtamaan liput myöhemmälle. Hauskaa tilanteessa oli kun mies puhui koko ajan vaan mulle ja M vastasi. M oli huomannu saman, ja mietittiin, että se luuli varmaan että oon kans venäläinen kun M ei näytä vaaleine piirteineen niin venäläiseltä. On se kummallista, että mihin maahan vaan meenkin niin heti oon yks sen kansalaisista! Sama homma oli Thaimaassa, siellä mä olin ihan yks thaikuista ja sain myös huonompaa palvelua sen takia kuin länsimaalaisen näköiset. Suomessa taas kaikki miettii mistä oikein oon kotosin, ja arvaukset on menny täysin laidasta laitaan, on veikattu Vietnamia, Venäjää, Viroo, Espanjaa, Italiaa... Mutta kyllä, täysin suomalainen tallukka oon (ikävä kyllä).

Mentiin vähän kauemmas seisoon ja mietittiin mitä tehdään, kunnes siihen paikalle tuli venäläinen pariskunta ja selvästi näytti siltä, että ne on pääsemässä sinne. Eihän mekään sitten pois lähdetty vaan jäätiin katsomaan tilanteen kehittymistä ja kuinkas ollakaan toinen miehistä viittoi meidät vähän ajan kuluttua sisään. 

Laivaan tuli vielä kolmas pari meidän lisäksi ja niin se vaan lähti kuuden asiakkaan kanssa risteilemään. Olihan se tosi koominen tilanne kun oikein hienosti sisustettu alus ja suuri määrä henkilökuntaa vaan meille kuudelle. No, ainakin oli rauhallista ja päästiin hyvin istuun ikkunapaikoille. Narikkamies otti meidän takit, mikä tuntu niin idiootilta kun meitä oli niin vähän, mutta niinhän me sitten tehtiin. Laitoin ensin kun oon tottunu laukkuni siihen viereeni lattialle, mutta ei mennyt kauaakaan kun eräs tarjoilijoista tuli sanomaan, että mun täytyy nostaa se laukku siihen viereiselle pöydälle. Naurettiin M:n kanssa, että täytyyhän se siirtää ettei kukaan kompastu siihen kun niin ruuhkaa. Mutta Venäjällä on tapana, että laukkuja ei jätetä lattialle missään tilanteessa vaan aina pöydälle.

                          

Alettiin kattoon menua kun oli sellanen pakko-ostaa-jotain-fiilis, että ne edes jotain tuottoo sais. Olis ollu kyllä tosi noloo olla siellä ostamatta mitään! Tilattiin pastaa ja valkoviiniä. Kyllä hieman pisti yskittään se hinnasto, ei todellakaan mistään halvimmasta päästä. Esimerkiksi appelsiinimehulasi maksoi noin 20 euroa ja viinipullo 500 euroa. Pasta oli kuitenkin kohtuullisen edullista eli 550 ruplaa joka on noin 13 euroa ja valkoviini oli joku 6-7 euroa.

Muuten risteily oli kyllä tosi hieno ja varmasti suosittu paremmalla ilmalla ja tietenkin ajankohtana kun nyt oli tiistai ja kello 16 lähtö. Matkalla oli kaikenlaisia nähtävyyksiä, kirkkoja ja loppuhuipennuksena Kreml ja Punainen tori.

Varrella oli myös kiistelty Pietari suuren patsas, josta useat venäläiset ei pidä yhtään. Sen on tehnyt taiteilija Zurab Tsereteli ja luomus on valittu usein maailman rumimpien patsaiden listalle. Se paljastettiin vuonna 1997. Ei se mun mielestä mitenkään erityisen ruma ollut, mutta tietenkin se tuli vähän yllättäen kun vertasi muuhun maisemaan - ei se oikein istunut siihen ympäristöönsä. 

Risteily kesti 2,5 tuntia ja saavuttiin takaisin lähtöpisteeseen Gorkin puiston varrelle. Käytiin vähän kurkkaamassa puistossa kun siellä on talvisin iso luistelurata ja ihailtiin jouluvaloja. Tuntuu että täällä jouluvaloja on ihan joka paikassa ja ne on usein massiivisia ja näyttäviä - vähän toista kuin Nokialla. Mulla varmaan pääsee itku kun Nokialle meen ja nään ne jouluvalokehitelmät. Ihanaa kuitenkin, että yrittävät. Täällä myös jouluvalot on usein värikkäitä tai sitten värit on Venäjän lipusta valkonen, sininen ja punainen. Muutenkin oon huomannu värimaailman kaikkialla - leikkipuistot on lähes poikkeuksetta värikkäitä ja nurmikoilla saattaa olla eri värisiä koristeita. Varmaan tällä yritetään tuoda tänne suurkaupungin sekaan sellasta piristettä, mikä kyllä mun mielestä on tosi hyvä ajatus. 

Tultiin takasin marshrutkalla (маршрутка) eli tällasella pikkubussilla. En oo vielä päässyt näin matkustamaan vaikka ajatus on koko ajan houkuttanu, sillä onhan se kans kulkutapa, joka on täällä koettava. Kyseessä on ihan tavallinen, toisinaan jo elämää nähnyt, pikkubussi. Matka maksaa 35 ruplaa eli alle euron, joten ei se ainakaan kalliiksi tule. M kertoi, että yleensä veloitus tapahtuu neuvostoliittolaiseen tapaan niin, että istutaan kyytiin ja rahat lähetetään takaa eteenpäin, asiakas antaa aina edellä olevalle kunnes ne päätyvät kuskille. Sitten kuski lähettää mahdolliset vaihtorahat samalla periaatteella - jolloin tietenkin luoton täytyy olla suuri. 

Tällä kertaa kuitenkin ovessa oli lappu, että rahat kerätäänkin jo sisään tullessa, mikä tietenkin hidastaa lähtöä kun kaikki yksitellen kaivelevat sopivaa kolikkoa. Silti näimme muutaman lähettävän rahansa kuskille. Mitään varsinaisia pysäytyspaikkoja ei matkan varrella ollut vaan yksinkertaisesti noustiin ja huikattiin kuskille kun haluttiin jäädä kyydistä.

Reissun jälkeen olin vielä L:n kanssa, harjoittelimme kauppaleikin avulla vähän eurojen käyttöä kun ne ovat tietenkin hänelle melko vieras juttu kun on tottunut rupliin ja sain taas kivan kampauksen. Eihän tässä enää mitään kampaajaa tarvitakaan kun on jo oma ammattilainen viereisessä huoneessa!

Tänään mulla kävi myös erittäin ikävä homma ja voin jo suorastaan kuulla isän hermostuneen puhinan. Olin nousemassa autosta kunnes älysin, että siinä alla on valtava kuralammikko jota sitten yritin väistää. Hyvinhän se muuten onnistu, mutta kännykkä tipahti sinne... I henkäs järkyttyneenä ja anto mulle rätin, että voin kuivata sitä. Onneks oon nyt pitäny suojamuovia tässä uudessa puhelimessa, että se ei ainakaan pahasti kastunu sisältä. Mullahan jo viime puhelin hajos kun tiputin sen vahingossa Lukon maalia hurratessa, eikä tää uus oo ollu mulla kun vasta pari kuukautta... Kyllä se kuitenkin ihan hyvin tuntuu toimivan, joten tuskin mitään sen suurempaa vahinkoo ehti tapahtua. 

Mun pyhä päätös liikunnan ja dieetin alottamisesta ei oo ihan päässyt käytäntöön, sillä täällä on tarjolla joka päivä toinen toistaan ihanempia kakkuja, pullia, keksejä... Miten sellasta voi vastustaa? Toisaalta en myöskään kehtaa kieltäytyä jos tarjotaan, sillä etenkin venäläiset saattaa ottaa sen loukkauksena. Täällä on myös tapana laittaa ruoka lautaselle valmiiks kyselemättä, joten usein mulla on jo kakkua naaman edessä kun vasta tajuan asian. Kuntosalille kyllä aion jossain kohtaa mennä! Tietenkin käveltyä tulee tosi paljon ja pyrin käyttään portaita hissin sijasta yms, mutta joka tapauksessa pieni elämäntaparemontti ois paikallaan. 

                                     

Eilen tuli ikävä Nokiaa, siis ihan sitä kaupunkia: Löytistä, Teboilia, Pikkoloa... En olis uskonu näkeväni tätä päivää. Nyt kuitenkin se pahin ikävä meni ohi ja oikeestaan kohdistuu taas vaan niitä ihmisiä kohtaan, ei niinkään kaupunkia tai maata. En oo vaan koskaan tuntenu, että mun paikka olis Suomessa vaan aina on ollu halu lähtee maailmalle. Kaikki reissut, Espanja, Iso-Britannia, Saksa, Thaimaa, Viro ja nyt Venäjä on vaan kasvattanu mun intoo. Olis niin monta paikkaa missä haluaisin käydä! Enkä vaan käydä vaan ihan kunnolla tutustua kulttuuriin. 

Jos aivan rehellisiä ollaan, niin eniten mä haluaisin vaan kesäkuussa lähtee reppureissaan jonnekin, luultavasti alottaisin Thaimaasta (pohjois) ja siitä sitten muualle enkä menis kouluun ollenkaan. Ihanaa olis myös viettää vielä toinen aupparivuosi vaikka Australiassa! Jos kuuntelisin mun sydäntä niin tekisin ehdottomasti niin. Kuitenkin järki sanoo, että on mentävä kouluun eikä vaan jäädä haahuileen, mutta ahdistaa ajatus vuosien opiskelusta ja työelämästä. 

Välillä (aika usein) vaan kattelen lentoja eri paikkohin, selaan kuvia ja mietin, mitä tekisin jossakin tietyssä maassa, mitä haluaisin nähdä ja millasta se olis. Kamala ajatus olis juuttua Nokialle, mistä löytäisin itteni parinkymmenen vuoden kuluttua. Tällä hetkellä sydän ja järki tappelee keskenään, mitä haluan tehdä elämälläni. Haluan lääkäriks ehdottomasti, mutta en halua jämähtää. Haluan nähdä ja kokea. Toisaalta oon vielä nuori ja nyt jos koskaan olis se tilaisuus kierrellä ja opiskella vois myöhemminkin, mutta osaanko mä sitten enää palata Suomeen opiskelujen ääreen kun oon nähny kaikenlaista? 

Ehdottomasti mun suurena salaisena haaveena on ollut lähteä vapaaehtoistyöhön Afrikkaan tai jonnekin muuhun köyhälle alueelle. Oon tutkinu vaihtoehtoja paljon kun tää Venäjälle lähtö oli niin epävarmaa, mutta ei sitä niin vaan lähdetäkkään. Mahdollista se kuitenkin olis! Voi pian olla, että kesäkuussa tuunkin vaan kääntyyn Suomessa ja laukkuja purkamatta hyppään koneeseen...