Shoppailua Metropoliksessa, hassuja sattumuksia sekä guljailua Gorkin puistossa

Moi! Nyt onkin ollu paljon tekemistä viikonloppuna. Perjantaina illalla tänne tuli kyläilemään I:n ystävä Suomesta, ja ite lähdin ulos. Lähteminen meni aika myöhäseks, sillä pelasin vielä L:n kanssa - olin matkalla vasta yheksän jälkeen. L oli niin ihana kun tuli ihmetteleen mun laittautumista, ja sano: "Julia, miks sä meikkaat kun oot kaunis ilman meikkiäkin". Vooi.

                                                         
Tällä kertaa kävelin yksin metroasemalle, ja sovittiin U:n kanssa (U on siis tämä suomalainen poika), että nähdään Park kultury (Парк Культуры) -nimisellä asemalla, mistä ei oo pitkä matka kävellä Arbatille. Päätin, että osaan yksin mennä sinne metrolla. Istuskelin sitten siellä melko täydessä metrossa, ja ajattelin ihan omiani ja yhtäkkiä aloin pohtiin, että meniköhän mun pysäkki ohi jo. Oltiin juuri jollain asemalla, eikä missään lukenu sen nimee ja mulla oli muutama sekunti aikaa miettiä jäänkö kyydistä vai jatkanko vielä odottaen sitä park kulturya. Päätin hypätä pois, sillä jos se olis ollu liian aikanen asema, niin olisin vaan oottanu seuraavaa metroo ja jatkanu eteenpäin. Sillä yhellä matkallahan saa mennä metroilla vaikka koko päivän kun ei poistu sieltä alueelta. Kuitenkin se oli oikee, ja näin U:n etuovilla, että onneks luotin vaistooni.

Nähtiin U:n kaverit eräässä baarissa, jossa lähes kaikki polttivat vesipiippua ja tietenkin tupakkia, ja oli kyllä aika sankka savu siellä sisällä. En kuitenkaan tilannu mitään, kun muut halus vaihtaa paikkaa. Tää toinen paikka oli siinä ihan lähellä, sellanen kans pubityylinen ja vesipiippuja näky pöydissä. Ite en oo koskaan kokeillu polttaa vesipiippua, enkä kokeillu nytkään. Tilattiin kaikille kaljat ja jälleen kippisteltiin. Mukana oli myös toinen tyttö mun lisäks ja sitten viis poikaa. 

Lähin takasin jo kahdentoista aikoihin, kun U:n piti mennä kotio ja en itekään viittiny kauheen myöhään olla kun täällä oli perhe paikalla. Siinä sitten juteltiin matkalla, eikä kuunneltu ollenkaan niitä kuulutuksia, niin menin yhen aseman ohi universitetistä, joka on mulla lähinnä. Onneks ei ollu mikään ongelma, jäin vaan seuraavalla ja palasin yhden takasinpäin. Kello oli jo melkein 1 yöllä, joten vähän pelotti yksin kävellä se matka asunnolle, mutta ei tapahtunut mitään kauheeta. Ainoo oli kun sain lähes sydänkohtauksen kun olin ylittämässä suojatietä ja yhtäkkiä alko kuuluun kauhee "iiiluuuiilluuilluu" ja joku auto teki U-käännöksen just sinne missä olin ja ehin juokseen alta pois. Laitto siis ilmeisesti jonkunlaisen varotusäänen, että tajusin väistyä kun kyseessä ei kyllä ollu mikään hälytysajoneuvo. 

Lauantaina perhe lähti omakotitaloonsa, mutten menny mukaan kun oltiin sovittu J:n kanssa, että mennään shoppaileen kun on paremmin aikaa. Sovittiin, että tavataan kauppakeskuksessa, joka sijaitsee Ohotnyj rjadilla (охотный ряд). J odotti mua poistumisporttien luona, mutta onnistuin tuleen väärää reittiä ulos. Onneks kuitenkin oli tutun näköstä, ja osasin mennä ulkokautta sinne keskukseen ja J löysi mut. Siitä käveltiin toiselle metroasemalle ja mentiin jälleen mulle uuteen kauppakeskukseen Metropolikseen, minne on vähän pidempi matkakin eli noin tunnin verran.

                                                                             
Metro oli tosi täynnä, eikä päästy J:n kanssa vierekkäin istuun (mutta tuuri kuitenkin että ylipäänsä päästiin istuun) ja mentiin vastakkaisille paikoille. Jossain kohtaa siihen mun viereen tuli seisoon joku n. 30-vuotias mies, ja en ensin reagoinu siihen mitenkään. Se puhu venäjää mun vieressä istuvalle naiselle, ja katto mua siinä keskustelun ohella, joten aloin kuunteleen mistä se höpöttää. Siinä hetken kuunneltuani tajusin, että mies yritti, että nainen olis vaihtanu paikkaa, että hän olis päässy mun viereen istuun. Alko sitten myös mulle jutteleen ja puhu pitkään siinä enkä kuullu puoliakaan sen puheesta kun noi metrot on aika melusia. Koitin olla noteeraamatta sitä ollenkaan, mutta kun se oikein kyykisty siihen viereen ja puhu vaan niin lopulta sanoin etten ymmärrä. J nauro mulle toiselta puolelta.

Tän jälkeen mies vaihto englantiin ja kysy mistä oon kotosin. Vastasin olevani Suomesta ja sitten se selitti hyvin huonolla englannin ja venäjän sekotuksella, että voisinko antaa sille mun puhelinnumeron, mistä kieltäydyin ja hän ihmetteli miksei se käy. Sitten kysyi, että onko mun kaverilla sitä numeroo ja en vastannu mitään, joten tyyppi meni puolestaan J:n luokse ja oli kuulemma sanonu, että "te ootte rakastuneita toisiinne"...? Vähän ajan kuluttua palas taas mun luokse ja käski mua kattoon sen kaulukseen, missä sillä oli jonkunlainen pinssimerkki ja selitti jotain, että siihen voi luottaa kun sillä on se merkki ja kuuluu johonkin järjestöön... En kuitenkaan lämmenny asian kuultuani yhtään enempää ja mies onneks jäi seuraavalla asemalla pois. Ihan vaarattoman olonen heppu oli, sillä oli päässään BB-Kaki lasit, jotka se aina välillä nosti ylös kun katto mua. Meitä kyllä nauratti koko juttu, ja J sano että olin ollu niin hauskan näkönen kun se oli puhunu mulle, siis sellanen että voi ei menis pois. Oli ainakin viihdettä kanssamatkustajille.

Metropolis on täydellinen paikka shoppaukseen. Tosi järkevällä tavalla suunniteltu, selkee ja avara. Tietenkin sieltä löyty paljon näitä kalliita liikkeitä, mutta oli joukossa halvempiakin. Oltiin nälkäsiä, joten päätettiin mennä suoraan syömään. Tilasin pitsan (sieni-kinkku, n. 7e) ja oli niin hyvää! Otettiin kans 0,5 litraa valkoviiniä. Paikka on aika suosittu täällä ja kyllä siellä porukkaa olikin. Myös tuolla ihmiset tupakoi ihan pöydissä. Oltiin ihan ähkyssä, mutta pienen levon jälkeen lähdettiin kierteleen kaupoissa.

                                                                                    
Ensin suunnattiin meikkikauppa Riv goshiin (РИВ ГОШ), ja menin ulkopuolelle ootteleen kun J oli jonossa. Ne varashälyttimet kai jotenkin sekos kun ne alko yhtäkkiä piippaan kaikkien kohdalla ja seurasin mitä tapahtuu. Paras oli kun sellanen oikeen hieno nainen tuli sieltä ulos ja ne alko piippaan, minkä jälkeen tietty vartija tuli sen naisen luokse, mistä rouva oikein riemastu. Alko huutaan tuohtuneena, ettei se todellakaan voi olla hänestä ja haukku sen vartijan ihan pystyyn. Mies oli ihan paniikissa ja päästi sen naisen meneen, ja sen jälkeen ei tehny mitään vaikka piippas muillekin asiakkaille. 

Yritin olla ostamatta mitään turhaa, mutta kyllä mukaan lähti pari paitaa ja uus kaulahuivi, sillä rakastan huiveja eikä niitä voi koskaan olla liikaa. Myöhemmin mentiin vielä kahville Starbucksiin, missä myyjä oli alkanu iskeen J:tä, että on täällä kyllä toiset miehet aikamoisia! Tilattiin ihan normaalit cappuccinot, mutta saatiinkin sellaset valtavat. Otettiin myös puoliks juustokakku, mikä olis kyllä ollu aika järkyttävän iso yhelle ihmiselle.

Lähettiin takasin päin joskus yheksän aikoihin kun J halus vielä käydä siellä bisneskeskuksessa, missä oltiin torstaina, ostamassa yhet kengät, jotka oli viime kerralla jättäny ostamatta. Oli aika tiukilla, että ehittiin sillä se kauppakeskus meni jo kymmeneltä kiinni ja oltiin siellä joskus varttia vaille. Onneks kuitenkin kerittiin ja J sai kengät, joten voitiin lähtee tyytyväisinä takasin. Pohdittiin siinä yöelämään lähtemistä, sillä molemmilla oli sellanen pieni menofiilis päällä. Oli vaan niin raskas päivä (shoppailu käy ihan työstä) ja kello oli paljon, että päätettiin ettei jakseta lähtee. 

Musta alko tuntuun, että koko ajan joka puolella tapahtuu kaikenlaista ja tuli sellanen olo, että olisin kulkenu aikasemmin jotenkin silmät kiinni etten oo nähny tai sitten oli vaan erityisen rauhaton ilta. Metron liukuportaissakin pyörty nainen kun menin. No, olin joskus puoli yhentoista aikoihin takasin universitetillä (Университе́т) ja kävin siinä matkan varrella kaupassa. Meen aina kun metroasemalta tuun sen kaupan ohi, ja se on jollain tavalla ollu niin kivan näkönen kun sinne menee sellanen katos, missä roikkuu kaikenlaisia valoja ja se on 24/7 auki, mutten oo ennen jotenkin vaan menny. Nyt menin ja oli varmaan ensimmäinen sekä viimenen kerta kun siellä käyn!

Mun tarkotuksenahan oli hakee rankan päivän päätteeks muutama kalja ja ehkä jotain kivaa syömistä. Kun olin ottanu ne kaljat niin liikkeen vartija tuli sanoon mulle jotain. Käskin häntä toistamaan, mutten ymmärtäny yhtään mitä sillä oli asiaa. Oli jälleen pakko sanoo, etten ymmärrä venäjää, minkä jälkeen mies vaan jatko sen saman lauseen toistamista. Ymmärsin vaan sen, että kyse oli niistä kaljoista, mutten tienny yhtään että mitä. Kassalla ollu miesasiakas tuli apuun ja sano mulle englanniks, että 5 minuuttia. Kysyin häneltä, että voinko siis ostaa näitä vai en, mutta sanoi ettei tiedä. Vartijalla meni jo aikasemmin muhun hermot, ja hän lähti siihen johonkin 5 metrin päähän ja pudisteli ärsyyntyneenä päätään. 

Jostain sieltä liikkeen takaa tuli toinen mies, joka kysyi vartijalta, että mikä täällä on ongelmana, mihin hän vastasi: "englantilaiset...." ja just sillä tavalla "huoh, idiootit..." Seisoin siinä ihan hämilläni niitten kaljojen kanssa ja nappasin vielä sipsipussin ja menin kassalle. Sain ostettua ne ja onneks myyjä oli ystävällinen (aasialainen nainen) ja näytti rannekellostaan 11, ja sanoi "piva stop" ja tajusin, että kaljaa ei saa ostaa kuin yhteentoista asti ja kello oli ollu sitten 5 minuuttia vaille kun vartija mulle sanoi asiasta. Ihan siis järkeenkäypä ja selvä homma, mutta mulle ei tullu pieneen mieleenkään, että täällä olis jotain aikoja jollon alkoholia myydään! Ilmeisesti osassa kaupoissa on tällä tavalla rajotettu myyntiaika, mutta osassa myydäänki ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Hölmö minä vauhdissa, mutta menipähän tää soppa englantilaisten piikkiin...

Lopulta pääsin asunnolle, ja oli kyllä niin ihanaa saada jalat sängylle! Tarviin ehottomasti uudet kengät, ei voi olla normaalia että jalat on niin kipeet joka ilta. Nukkuminen vähän veny kun juttelin Skypessä kaverin kanssa 5 tuntia... Mutta ei se mitään, oli tosi kiva jutella pitkästä aikaa ja yhteyskin oli suhteellisen hyvä.
   
Eilen näin ensimmäistä kertaa K:n, joka on täällä asuva suomalainen tyttö. Tavattiin oktyabrskaya-metroasemalla (Октябрьская), minne osasin mennä hyvin. En vaan osaa vielä oikeen arvioida, että kauanko tarvii varata aikaa joten K joutu vähän odotteleen mua. (Sinänsä tietty ei oo mikään ihme että mua odotellaan...) Suunnattiin Gorkin puistoon kun en oo siellä vielä käyny. Puisto on ihan valtava ja sieltä löyty kyllä tekemistä! Oli iso luistelurata, minne olikin isot jonot, huvipuistolaitteita, ravintoloita, kahviloita... Sisään mentiin isoista porteista, joista soi musiikki kovalla. Heti sisään mentäessä näkyi isoja värikkäitä kaaria, ja olin ihan ällistyny. Aivan uskomaton paikka!

                                                                                                                                                                                                                 
Oltiin hetken aikaa kävelty siellä kun kolme nuorta miestä tuli meidän luokse ja selittivät venäjäksi, että ovat yliopistolta ja tekevät jonkinlaista lyhytelokuvaa ja tarvitsivat siihen apua. Ite sanoin, etten kyllä osaa venäjää kun vähän, ja he koittivat puhua englantia, mikä ei kyllä kauheen hyvin onnistunut, mutta sen verran että ymmärrettiin toisiamme. Yks miehistä otti K:n viereensä ja toinen selitti mulle, että elokuvan aiheena ovat tunteet. Kolmannella miehistä oli kädessään vihko, jossa luki viisi erilaista kohtausta, jotka piti esittää ja kuvata videolle.

Ensin K:n piti muka suuttua pojalle ja lyödä tätä. Toisessa kohtauksessa hänen piti reagoida kun poika sanoi pettäneensä häntä. Kolmannessa K kertoi odottavansa pojan lasta. Neljännessä he sopivat riitansa ja viimeisessä olivat rakastuneita. Kohtaukset tehtiin englanniksi, yksi poika näytteli, toinen kuvasi ja kolmas oli "ohjaaja". Tämän jälkeen he pyysivät K:n yhteystietoja jos niitä tarvitsee myöhemmin. Oli jotenkin tosi hauska tilanne ja tuli niin yllätyksenä! Yks miehistä kysyi, että mistä oon kotoisin ja selitti, että kiersi kesällä Eurooppaa, minkä jälkeen luontevasti jatkoi "joten voitko antaa sun numeron, jotta voin soittaa kun piipahdan Suomeen käymään?" Sanoin, etten anna ja onneks ymmärsi jättää asian siihen. Sitten heidän pitikin lähteä ja halasivat vielä meitä kiitellen ja hyvästelivät.

Päätettiin mennä vielä kahville, joten lähdettiin puistosta pois. Matkalla taas nuori mies pysäytti mut ja otti kainaloonsa, minkä jälkeen huusi kavereilleen, että odottakaa. Hänkin alkoi selittämään yliopistosta, ja sanoin heti etten puhu venäjää, minkä jälkeen hän harmistuneena jatkoi matkaansa. Vähän alettiin miettiin, että mitä ihmettä täällä tapahtuu.

Kahvien jälkeen lähdinkin jo kohti kotia, kun oli vielä L:n läksyt tekemättä ja tänään oli aikainen herätys. Metrossakin tapahtu kun yhdellä asemalla sisään ensin heitettiin känninen vanha mies, ja hänen perässään tuli kaksi poliisia, nainen ja mies. Tää on muuten ollu mulle itelleni vähän yllätys, että täällä on myös naispoliiseja jonkin verran kun jotenkin oletin ettei Venäjällä oo vielä niin tasa-arvosta, että nainenkin voi tehdä ns. miesten töitä. Juoppo puhui epäselvällä äänellä jotain, ja poliiseilla tuntu olevan tosi hauskaa kun nauroivat lähes kaikelle mitä mies suustaan päästi. Olivat kyydissä yhen aseman välin verran ja työnsivät ukon pois seuraavassa ja näin kun nainen alkoi kirjoittaa ilmeisesti sakkolappua. Vähän jäi häiritsemään, että mistä oli kysymys. 

Olin jo poistumassa asemalta kun näin sisääntuloporttien luona tummaihoisen miehen juoksevan kauheeta vauhtia kohti portteja, jolloin ne palkit tietenkin iskeytyivät hänen jalkoihinsa ja alkoi kuulua hälytysääni, että nyt ollaan menossa pummilla. Mies meni kuitenkin sen verran kovaa, että toinen puomeista siirtyi paikaltaan ja jatkoi juoksuaan kohti metroa. Kuulin vielä poliisin pillin vihellyksen, mutten nähnyt mitä sen jälkeen tapahtui. Täällä ollaan kuitenkin sen verran rasistisia, etten usko livistäjän päässeen helpolla. Nähtiin myös J:n kanssa muutama viikko sitten kun eräs venäläinen mies meni maksamatta. Hän katsoi ympärilleen ja yksinkertaisesti vaan loikkasi porttien yli, mikä ei tietenkään päiväsaikaan onnistu. 

Illalla teimme läksyt ja lähetin sähköpostilla kutsuja L:n synttäreille, mitkä ovat ensi kuun alussa. Täällä oli taas mies korjaamassa nettiä, muttei saanut sitä toimimaan ja hän uskoo, että modeemi on rikki. Tänään illalla pitäisi tulla uusi, joten saa nähdä toimiiko sen jälkeen. I jo nauraa tälle netille ja sanoi mulle nauraen, "ei voi sanoa kun suomeksi perkele" ja "kymmenes mies jo katsomassa mutta eivät vaan osaa". Onhan tää jotenkin tosi huvittavaa kun ei sitten millään saada yhtä nettiyhteyttä toimimaan. Ei muuta kun tervetuloa Venäjälle! Onneks on kuitenkin tää hitaampi varanetti.

Oon kyllä ihan kuollu nyt kun ollu koko ajan liikenteessä, mutta on se sen arvosta. Oon tässä pohtinu, että kaikki on menny mulla niin hyvin täällä, siis kaikki metrojutut eikä oo ollu mitään kauheita tilanteita, ettei tää vaan voi mennä näin ja kohta tapahtuu jotain. Kuitenkin oon lähteny Venäjälle ja mua niin paljon peloteltiin ennen lähtöö, ja nyt meen täällä jo ihan muiden mukana. En oo ees vielä eksyny! Vai voiskohan olla niin, ettei tää niin kamala paikka ookkaan?

Oonko sitten muuttunu jollain tavalla täällä olon aikana? Tietenkin sellanen kiire on jollain tavalla tarttunu tai oon huomannu käveleväni nopeeta vaikka olis aikaa kuinka paljon. En myöskään hermostu jos joku asia ei toimi, mutta toisaalta en hermostunu sellasesta Suomessakaan. Myös arvostus asioihin on muuttunu, oman ajan merkitys on kasvanu ja läheisten tärkeys korostunu. Kuitenkin oon silti se sama vanha Julia edelleen, mutta nään asiat vaan vähän eri perspektiivisssä ja jotkut entiset ongelmat on menettäny merkityksensä, toiset taas alkanu häiritseen hirveesti. Tärkein muutos mulle, mikä kyllä jo Suomessakin oli, on oman itteni arvostaminen.


Hyvää viikonalkua! ♥ Loppuun vielä vähän musiikkia "Venäjän Pitbullilta".